Hypon reaktio: Työvoimapula piinaa täystyöllisyydessä, mutta blokkaamme osaajat byrokratialla

”Työllisyys tykitti jälleen ylöspäin ja muistuttaa nyt 1990-luvun alun tilannetta työmarkkinoilla. Työvoimapulasta huolimatta työttömyys ei ole enää käytännössä vähentynyt kevään jälkeen, jolloin voidaan puhua rakenteellisesta työttömyydestä tai vaihtoehtoisesti täystyöllisyydestä, jossa työttömyys selittyy sillä, että sopivaa työvoimaa ei vain löydy avoinna oleviin työpaikkoihin. Se ei silti tarkoita, että voimme tyytyä tilanteeseen,” Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Hintakuume kohoaa yhä ja lääkkeeksi kelpaa vain taantuma

”Inflaatio kiihtyi yhä marraskuussa ja on nyt korkeimmillaan sitten marraskuun 1983 eli peräti 39 vuoteen. Kuluttajia kurittavat etenkin sähkön hinnan nousu peräti 66 prosentilla ja asuntolainojen keskikoron nousu yli 96 prosentilla. Vuokrat kuitenkin nousivat yleiseen kustannusten kohoamiseen verrattuna hyvin maltillisesti vain prosentilla, mikä tarkoittaa itse asiassa vuokra-asumisen muuttumista edullisemmaksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajat pelkäävät työttömyyttä Suomessa, muttei omalla kohdalla

”Kuluttajien mukaan tulevan työttömyyden uhka Suomessa on kasvanut merkittävästi tänä vuonna. Samaan aikaan kuluttajat kuitenkin näkevät työttömyyden uhan omalla kohdallaan yhtä suureksi kuin ennen Ukrainan sodan syttymistä tämän vuoden alussa ja pienemmäksi kuin vastaavaan aikaan vuonna 2019. Ristiriita on silmiinpistävä ja kielii jo kenties yliampuvasta luottamuspulasta liittyen Suomen talouden kehitykseen,” Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työmarkkinoilla taotaan kuumaa rautaa, vaikka taantuma kolkuttelee jo ovella

”Työllisyysaste jatkoi nousuaan lokakuussa ja on korkeimmillaan sitten 1990-luvun alun. Työllisten määrä ei ole kausivaihtelu huomioiden ollut koskaan näin korkea Suomen historiassa. Vaikka avoimien työpaikkojen määrä kääntyi laskuun heinä–syyskuussa, on se yhä viime vuoden tasolla. Osaavia käsipareja kysytään edelleen etenkin hoito- ja opetusalalla sekä ravintoloissa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Hintahuolet hiljensivät lainatiskit

”Kotitalouksien hintahuolet ja kohoavat korot ovat hiljentäneet myös pankkien lainatiskit. Vuoden sisäinen kausivaihtelu huomioiden asuntolainanostot ovat nyt yhtä matalalla kuin koronakriisin alkuvaiheessa keväällä 2020. Lainatilastoista esiin nouseva sijoittajien säikähdys on kuitenkin vielä oman kodin ostajia syvempi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajien luottamusta koetellaan, mutta yritykset jaksavat yhä uskoa tulevaan

”Kuluttajien luottamus pysyi pohjilla lokakuussa ja kotitaloudet povaavat nyt kerta toisensa jälkeen synkkiä aikoja. Käsillä oleva luottamuksen syöksy on voimakkain mittaushistorian aikana, johon mahtuu finanssikriisin ja koronan kaltaisia koettelemuksia. Samaan aikaan yritysten luottamus on pitänyt pintansa. Suomen syyssumu on nyt erityisen sakeaa, kun elinkeinoelämän ennusteet eroavat kuluttajien arvioista näin radikaalisti”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaatio kiihtyy yhä – kustannukset kohoavat kuin kasarin kasinotaloudessa

Inflaatio on nyt korkeimmillaan sitten vuoden 1984 maaliskuun, jolloin elettiin voimakasta nousukautta, kotitalouksien kulutusjuhlat kävivät kiivaana ja palkat paranivat vauhdilla. Nimellispalkat kyllä paranevat nytkin, mutta toisin kuin vajaat 40 vuotta sitten ne eivät vain pysy kuluttajahintojen kyydissä. Kuluttajat köyhtyvät nyt historiallisen paljon, mutta samalla asunnot kuitenkin muuttuvat entistä edullisemmiksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntojen hintalasku alkanut

”Asuntojen hinnat kääntyivät laskuun elokuussa koko maassa ja pk-seudulla, eikä pahin ole ohi. Asuntokauppa hyytyy uhkaavasti ja myyntiajat kasvavat – molemmat ennakoivat laskun syvenemistä. Kotitalouksia painavat nyt nopeasti nousseet korot ja elinkustannukset”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajien kurimus ei ota katketakseen, luottamus romahti uusiin pohjalukemiin

”Tuoreiden tietojen mukaan odotukset kuluttajan omasta ja Suomen talouden tulevaisuudesta ovat synkemmät kuin kertaakaan aiemmin. Kuluttajat eivät ole myöskään koskaan pitäneet ajankohtaa kestotavaroiden ostamiselle näin huonona. Inflaatio iskeekin myös asumiseen: niin omistusasujien kuin asuntosijoittajienkin taivaalle on ilmaantunut tummia pilviä. Aurinkoinen ajanjakso on nyt jätetty taakse, mutta asumisen perustarve ei poistu”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaatio iskee isoihin omakotitaloihin

”Inflaation kiihtyminen taittui elokuussa bensiinin hintanousun hiivuttua, mutta hinnat kiipesivät yleisesti yhä poikkeuksellisen kovaa. Kuluttajat köyhtyvät, kun inflaatio on iskenyt elintarvikkeisiin ja lämmitysenergiaan, joiden kulutusta voi olla vaikeaa muuttaa nopeasti. Hintojen harppaukset kohtelevat kuitenkin koteja eriarvoisesti riippuen esimerkiksi kodin koosta, lämmitystavasta ja asukkaiden vapaa-ajan mieltymyksistä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Hintahuolet pakottivat keskuspankin historialliseen korkopäätökseen

”Euroopan keskuspankin neuvoston tuore päätös nostaa korkojaan 0,75 prosenttiyksiköllä on historiallinen, mutta myös markkinaodotusten mukainen. Kyseessä on EKP:n historian suurin korotus, mikä kertoo osaltaan epäonnistumisesta kiihtyvän inflaation torjunnassa. Inflaation taklaaminen tuleekin edellyttämään keskuspankilta talouskasvun torppaamista samanaikaisesti, jotta keskuspankin uskottavuus hintavakauden turvaajana voidaan säilyttää”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajien luottamus pysyi pohjamudissa elokuussa

”Kuluttajien luottamuspulalle ei näy tulevan loppua, kun elokuussa oltiin yhä historiallisen alhaisissa lukemissa. Asunnon ostoaikeet ovat nyt yhtä matalalla kuin koronakriisin alun säikähdyksessä – suurin romahdus on nähty Itä- ja Pohjois-Suomessa. Puheet sähkön hinnan noususta ja jopa energian riittämättömyydestä näkyvätkin kuluttajien luottamuksessa eniten alueilla, joihin ne myös iskevät voimakkaimmin”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työmarkkinoiden imu kannattelee vielä asuntomarkkinoita

”Työllisyysaste piti pintansa heinäkuussa ja on yhä korkeimmillaan sitten vuoden 1990 heinäkuun. Tilanne on Suomessa historiallinen ja parempi kuin euroalueella keskimäärin. Jäämme kaikesta huolimatta jälkeen kaikkia muita Pohjoismaita, joissa työllisyys on kehittynyt meitäkin paremmin. Kun pienten asuntojen hinnat ovat jo kääntyneet laskuun, tarkoittaisi työllisyyden töksähtely vielä selvempää asuntojen hintojen sukellusta”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajien luottamus romahti historian alhaisimmalle tasolleen

”Kuluttajien luottamus romahti pohjille kesäkuussa ja on nyt historian alhaisimmalla tasollaan. Kuluttajien näkemys Suomen taloudesta pysyi äärimmäisen heikkona ja odotus tulevasta inflaatiosta oli kesäkuussa korkeampi kuin koskaan aiemmin. Historiallisen korkeiden inflaatiolukujen vuoksi kodeissa pohditaan nyt potentiaalisia säästökohteita, mutta omaan talouteen uskotaan silti yhä Suomen taloutta enemmän”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kesähelteet kuumenevat jo työmarkkinoilla, uudisrakentamisessa koittaa takatalvi

”Työmarkkinoiden kiito jatkui talouden tulevaisuuden uhkakuvista huolimatta vahvana toukokuussa. Samaan aikaan työllisten määrä huitelee historian korkeimmalla tasollaan, ja työttömyysaste on nyt painunut yhtä alhaalle kuin se oli maalis–huhtikuussa 2008. Työttömyysaste on ollut alhaisemmalla tasolla viimeksi vuoden 1991 toukokuussa 31 vuotta sitten. Talouden epävarmuus näkyy kuitenkin määräaikaistyön kasvuna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Alati kiihtyvä inflaatio iskee taloyhtiöihin

”Historiallisen korkeaksi kivunnut inflaatio kurittaa nyt kotitalouksia ja monille tämänhetkinen hintojen nousu onkin ennennäkemätöntä. Ansiotaso ei pysy nyt perässä ja ostovoima heikkenee. Kun asuntojen hinnat nousevat kolmea prosenttia, tarkoittaa se itse asiassa niiden halpenemista, sillä yleinen hintataso nousee yli tuplasti nopeammin”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen huomauttaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Ohjauskoron nosto väijyy jo nurkan takana, kohonneet kulut kirvelevät kodeissa

”Euroopan keskuspankin kesäkuun kokouksen tuore päätös pitää ohjauskorkonsa toistaiseksi ennallaan oli odotettu, mutta samalla terävöitettiin viestiä tulevasta ohjauskoron nostosta, joka ajoittuu arvopapereiden osto-ohjelman loppumisen tienoille. Ohjauskorkoja aiotaan nostaa 0,25 prosenttiyksiköllä heinäkuussa. Tiukemmille toimille on tarvetta ja niiden lykkääntyminen saattaisi talouden lopulta toivottua haitallisempaan sakkaukseen, jossa hintanousu uhkaisi jatkua palkkainflaation vuoksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen pelkää.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntokauppa rauhoittui, mutta hinnat pitivät pintansa kohoavien korkojen keskelläkin

”Asuntomarkkinoiden veto jatkui yllättävän vahvana vielä huhtikuussakin Venäjän käynnistämästä hyökkäyssodasta huolimatta. Tunnelma on kyllä tasaantunut ja koronakriisin kovin vauhti on jätetty selvästi taakse, mutta kauppa käy yhä vilkkaammin kuin kolme vuotta sitten ennen koronaa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Sotashokki synnytti luottamuspulan, josta kuluttajat eivät ole vielä toipuneet

”Kuluttajien luottamus pysyi toukokuussa historiallisen alhaalla keväällä koetun ennennäkemättömän mahalaskun jälkeen. Nousseiden hintojen vuoksi kukkaronnyörejä kiristellään nyt selvästi monissa kotitalouksissa, vaikka korona-ajalta kertyneitä säästöjäkin olisi vielä jäljellä. Asunnonostoaikeita näyttäisi kuitenkin riittävän tilanteeseen nähden hyvin, sillä ne ovat yhä koronakriisiä edeltänyttä tasoa korkeammalla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Talouden töksähtely ei tyrmää työllisyyttä

”Työllisyysaste jatkoi nousuaan huhtikuussa ja on nyt historiallisen korkealla. Talous kasvaa vielä, vaikka korkea inflaatio uhkaakin tyrehdyttää siltä parhaan terän. Työllisyys kukoistaa kuitenkin tyypillisesti vielä melko pitkään, vaikka taloudessa menisi muutoin heikommin”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntomarkkinat pyristelevät vastavirtaan

”Maaliskuussa asuntomarkkinat pärjäsivät yhä kohtuullisesti korkojen noususta, inflaatiosta ja Venäjän aloittamasta sodasta huolimatta. Asuntokaupassa näkyi vain pientä heikkoutta, mutta huhtikuulle on odotettavissa haasteiden syvenemistä. Erityisesti rakentaminen ja asuntosijoittajat ovat hankaluuksissa uudessa tilanteessa”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntokaupan vauhti tasaantuu, mutta se on vain osin sodan syytä

”Nousevat korot eivät ole ainakaan vielä säikäyttäneet asunnonostajia, sillä asuntolainoja nostettiin maaliskuussa lähes aiempaan tahtiin. Uusien asuntolainojen keskikorko nousi maaliskuussa 0,87 prosenttiin lisääntyneen epävarmuuden seurauksena. Myös korkomarginaalit kohoavat, kun riskit eriytyvät alueittain ja kohdetyypeittäin”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: työllisyysaste ennätyslukemissa

”Työllisyysaste on korkeimmillaan sitten vuoden 1990 lamaa edeltävien lukujen. Korkeaa työllisyysastetta selittävät kuitenkin yhä osin määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden runsas määrä, mutta myös vahva kasvu ja talouden avautuminen koronapandemiaan liittyvien rajoitusten väistyessä viimein. Nyt epävarmuutta aiheuttaakin koronan sijasta sodan kesto ja inflaation kiihtyminen.” Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asumisväljyys historiallisiin lukemiin, ahtaasti asuu yhä harvempi kotitalous

”Asumisväljyys kasvoi viime vuonna isoissakin kaupungeissa ja suomalaiset asuvat nyt väljemmin kuin kertaakaan aiemmin. Ahtaasti asuvia kotitalouksia on puolestaan enää 7% koko väestöstä ja Helsingissäkin alle 10%, mitkä ovat historiallisen matalia lukemia. Syy suurempaan väljyyteen löytyy runsaasta rakentamisesta ja vähäisestä väestönkasvusta”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: kuluttajien luottamus kipuilee yrityksiä enemmän

”Kuluttajien luottamus pysyi pohjilla huhtikuussa, kun kuluttajat näkivät Ukrainan sodan synkentävän etenkin Suomen talouden tulevaisuuden näkymiä. Tilastotiedon mukaan kuluttajat eivät ole vielä koskaan mittaushistoriassa olleet yhtä pessimistisiä Suomen talouden tulevaisuuden näkymistä. Korona-aikana kertyneiden säästöjen ansiosta oman talouden tilanne nähtiin kuitenkin huomattavasti Suomen taloutta paremmaksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää

Hypon reaktio: Mikä ihme vaivaa asuntojen vuokramarkkinaa?

”Vuokramarkkinat oireilevat yhä koronapandemian aiheuttamasta kysyntäkuopasta ja runsaan rakentamisen tuomasta tuotantopiikistä. Vuokrien nousu on hyytynyt, mutta vuokrien pitäisi nyt laskea selvemmin. Ja osin ne laskevatkin. Uudet tavalliset vuokrat ovat laskussa – nyt vaihtamalla paranee, sillä vanhat vuokrasopimukset nousevat monella, etenkin ARA-asunnoissa nousu on vääjäämätöntä yleisen inflaation mukana”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus huomauttaa.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaatio korkeinta yli 30 vuoteen

”Ukrainan sota sysäsi kuluttajahinnat voimakkaaseen nousuun maaliskuussa. Inflaatio on viimeksi ollut nykyistä korkeammalla 1990-luvun alussa ennen lamaa. Hintojen nousu uhkaa kiihtyä vielä entisestään tulevina kuukausina, sillä kohonneet kustannukset siirtyvät tuotehintoihin ja palkkoihin vasta viiveellä. Kiinteistöjen ylläpitokustannukset nousevat nyt 6 prosentin vauhdilla ja loppukevään yhtiökokouksissa nähdäänkin historiallisen laajoja vastikkeiden nostoja taloyhtiöissä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntomarkkinoilla aurinkoista – sotakaan ei estä kaupunkien vetovoimaa

”Asuntojen hinnat nousivat tammi-helmikuussa vahvasti etenkin pk-seudulla, Tampereella ja Turussa. Sotakaan ei käännä kasvukolmion kärkiä pakkaselle kuluvana vuotena. Asuntokauppa kävi alkuvuonna välittäjien tietojen mukaan yhä vahvana, joskin viime vuoden lukemista jäätiin hieman. Asuntomarkkinat viilenevät tulikuuman kauden jälkeen, mutta kauppa käy edelleen tavallista vahvemmin ja kasvukeskukset kiinnostavat. Alueellisesti ja kohdetyypeittäin sodan vaikutus näkyy selvimmin: kiteytetysti öljylämmitteinen…

Lue lisää

Hypon reaktio: Ensimmäiset tiedot sodan vaikutuksesta Suomen talouteen osin ristiriitaisia

”Kuluttajaluottamus romahti maaliskuussa Venäjän Ukrainaan aloittaman hyökkäyssodan seurauksena. Huonompia lukemia on nähty vain muutaman kerran Suomen historiassa. Kuluttajien odotukset etenkin Suomen taloudesta ovat äärisynkät, jotka ovat mittaushistorian toiseksi synkimmät finanssikriisin 2008 pohjakuukauden jälkeen. Myös oman talouden odotukset laskivat, mutta maltillisemmin, työttömyyttä ei myöskään juuri pelätä. Kenties kuluttajien tunnelma on tarpeettoman synkkä Suomen talouden osalta sotauutisten…

Lue lisää

Hypon reaktio: Rakentamisen äkkikäännös uhkaa sodan saattelemana

”Asuntorakentaminen on ollut korona-aikana ennätysvilkasta. Jo aloitetut hankkeet viedään tyypillisesti maaliin kunnialla, mikä lisää valmistuvien uudisasuntojen tarjontaa vielä ensi vuonnakin. Historiallisesti yli puolet uusista asunnoista valmistuu kasvukolmion kärkiin pk-seudulle, Tampereelle ja Turkuun. Sota on kuitenkin tuonut harmaita pilviä taivaalle, sillä se uhkaa laskea uusien hankkeiden aloituksia tänä vuonna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.

Lue lisää