Hypon reaktio: Hinnat eivät ota hiipuakseen ja korkomenot kasvavat markkinahermoilusta huolimatta

”Kuluttajahinnat kohoavat yhä reippaasti, mutta samalla velallisten korkokurimus on vasta alussa. Suomessa asuntovelallisen korko tarkistetaan tyypillisesti vuosittain, ja korkojen nousu heijastuu kuluttajien kukkaroille ja siten kuluttajahintaindeksiin viiveellä. Asuntolainojen korkomenojen kasvu on nyt kovinta kuluttajahintaindeksin historiassa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahinnat kohosivat helmikuussa 8,8 prosenttia, kun tammikuussa hinnat nousivat 8,4 prosentilla. Asuinkustannukset nousivat 11,7 prosenttia, mikä selittyy etenkin korkokustannusten nousulla ja viime vuotta kalliimmalla sähkön- ja lämmityspolttoaineiden hinnoilla. Asumismenot ovat kuluttajahintaindeksin suurin yksittäinen alaerä, ja ne muodostavat noin neljäsosan kokonaisindeksistä. Ennakkotieto euroalueen inflaatiosta ylsi helmikuussa 8,5 prosenttiin, kun tammikuussa oltiin 8,6 prosentissa.

”Yhdysvalloista kantautuneet uutiset Silicon Valley Bankin alasajosta johtivat markkinahermoiluun ja korko-odotukset laskivat uutisoinnin seurauksena nopeasti ja voimakkaasti. Epävarmuus korkojen tulevasta kehityksestä on kiistämättä kasvanut, mutta samalla inflaatio vaivaa yhä euroaluetta. Suomen energian ja ruoan hinnoista puhdistettu pohjainflaatio hellitti vain hetkellisesti tammikuussa ja se on jatkanut yhä itsepintaista nousuaan myös euroalueella. Euroopan keskuspankin koronnostot jatkuvat siis vielä, mutta ne vaikuttavat euromaiden talouksiin eri tavoin. Vaihtuvakorkoisten asuntolainojen Suomi kärsii nyt kiinteiden korkojen Keski-Eurooppaa enemmän. Samalla asuntomarkkinoiden tunnelmat ovat viilentyneet ennätyksellisesti ja laantunut kilpailu kodeista on parantanut ensiasunnon ostajien tilannetta. Mieluisan kodin löytyessä voikin nyt kokeilla rohkeasti kepillä jäätä selvästi totuttua alhaisemmalla tarjouksella” Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.