Artikkelit kirjoittajalta Juho Keskinen
Hypon reaktio: Luottamus palautuu pätkittäin
”Kuluttajien asunnonostoaikeet kohosivat vain hieman syyskuussa, kun Euroopan keskuspankin päätös ohjauskorkojen laskujen jatkumisesta kantautui kuluttajien korviin vasta aivan kyselytutkimuksen toteutuksen loppuvaiheessa. Luottamuksen ja investointiaikeiden vahvempi elpyminen vaatii vielä käänteen parempaan työmarkkinoilla, mitä joudumme odottamaan aina ensi vuoteen asti”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaatio on osin silmänlumetta
”Suomen inflaatioluku oli elokuussa yhä yksi euroalueen matalimmista ja kuluttajien ostovoima kohenee nyt paitsi palkkojen nousun, myös matalalla majailevan inflaation ansiosta. Vaikka inflaatio hieman kohoaakin syksyn tullen, on nyt erityisen tärkeää nähdä lukujen taakse. Kun arvonlisäveron korotus kiristää kukkaronnyörejä, tuo korkojen lasku samalla piristysruiskeen Suomen ja suomalaisten talouteen”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Kääntääkö toinen koronlasku kuluttajien päät?
”Euroopan keskuspankin neuvosto viesti odotetusti ohjauskoron laskusta 0,25 prosenttiyksiköllä. Samalla keskuspankki ei kuitenkaan halunnut vielä sitoa käsiään tulevien koronlaskujen osalta, vaan ilmoitti tekevänsä päätökset jatkossakin kokouskohtaisesti. Markkinoiden odotukset tulevista koronlaskuista ovat kuitenkin kasvaneet, kun euroalueen inflaatio on pudonnut lähelle kahden prosentin tavoitetasoa. Koronlaskujen odotetaan alkavan ensi viikolla myös Yhdysvalloissa”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokauppa kasvoi selvästi heinäkuussa – ostajan markkinat jatkoajalla
”Asuntokauppa kasvoi heinäkuussa jo hyvin selkeästi, ja touko–heinäkuun kauppaluvut kertovat kokonaisuudessaan varovaisesta piristymisestä. Kauppa kyntää kuitenkin yhä noin viidenneksen alempana, kuin ennen koronakriisiä. Osakeasuntojen ja omakotitalojen alkuvuoden kaupasta jäi toteutumatta yli 10 000 kauppaa vuoden 2019 vastaavaan verrattuna. Myyntiajat ovat yhä pitkiä, vaikka tuoreet kauppaluvut kertovat jo selvästä kasvusta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen laskee.
Lue lisääHypon reaktio: Asunnon ostoa epäröidään vieläkin, mutta ohjauskorkojen lasku kääntää kurssin
”Kuluttajien tunnelmat jatkuivat vaisuina elokuussakin, mutta vaikein luottamuspula näyttäisi nyt selätetyltä. Vaikka euriborkorot ovat jo laskeneet tuntuvasti ja ennakoivat nykyisellään tulevia ohjauskoron laskuja, näyttää kuitenkin siltä, että asuntokauppoja suunnittelevien kuluttajien mieltä piristää vasta EKP:n korkokokouksen varsinainen päätös ohjauskorkojen laskusta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Omakotitalojen kauppa kangerteli keväällä
”Omakotitalojen kauppaa tukevat loppuvuonna paitsi laskevat korot, myös laskeneet hinnat ja painuvat asuinkustannukset. Sähkön hinnan lasku tukee omakotiasujia, mutta omakotitalojen kaupan käynnistyminen antaa vielä odottaa itseään. Kun vanhojen osakeasuntojen kaupat kääntyivät keväällä varovaiseen kasvuun, vaikuttaisi siltä, että omakotitalojen kauppa käynnistyy vasta pidemmällä viiveellä”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen näkee.
Lue lisääHypon reaktio: Työmarkkinat viilenevät ja rakentaminen rakoilee
”Työmarkkinoiden syksy viilenee etuajassa, kun työttömyys on ollut kasvussa ja työllisyysaste laskussa. Työtä tehdään nyt tuntimääräisesti viime vuotta vähemmän niin teollisuudessa, rakennusalalla kuin palveluissakin. Työmarkkinat kulkevat väärään suuntaan, mutta työllisyysaste pyristelee silti vielä koronakriisin alun tasolla. Kasvukäänteen koittaessa työvoimapula voi palata kahta kauheampana, sillä osa työvoimasta tuskin palaa käden käänteessä”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen näkee.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaatio ei kerro talouskasvusta, nyt tai kohta
”Suomen inflaatioluku oli heinäkuussa koko euroalueen matalin, mikä kielii heikosta kasvusta ja kohoavasta työttömyydestä. Asumisen deflaatio jatkuu vielä toistaiseksi, kun energiahinnat ja asunnon huolto- ja korjauskustannukset ovat jatkaneet laskuaan vuoden takaisesta. Sekä inflaatio että talouskasvu laahaavat nyt toivottua alempana, ja samalla tulevan syksyn lukuja tulee tulkita aiempaa tarkkasilmäisemmin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen tähdentää.
Lue lisääHypon reaktio: Ohjauskorkoja laskettiin, mutta vasta tuleva polku määrittää talouden suunnan
”Suomalaiset asuntovelalliset ovat kärsineet muuta euroaluetta enemmän kohonneesta korkotasosta, mutta tuore korkopäätös tuo viimein valoa suomalaisillekin ensi kertaa sitten heinäkuussa 2022 käynnistyneen korkojen nostosyklin, joka jatkui kymmenen noston voimin aina syyskuulle 2023 asti. Euroopan keskuspankin neuvosto tiedotti laskevansa ohjauskorkojaan odotetusti 0,25 prosenttiyksiköllä, mutta joutuu myös etenemään tulevissa laskuissaan varovaisesti”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokauppa kasvoi vuoden takaisesta, mutta hinnat eivät vielä hetkahda
”Asuntojen kauppamäärä kasvoi välittäjien kautta tehdyissä kaupoissa ensi kertaa sitten tammikuun 2022, jos jätämme laskuista ensiasunnon ostajien luoman äkillisen kasvupiikin viime vuoden lopulla. Varainsiirtoverokantojen lasku alkaa hiljalleen näkyä kaupassa, mutta samalla vaisuksi jäänyt taso kertoo vielä kuluttajien epävarmuudesta. Ensi viikon keskuspankin korkokokousta odotetaan nyt kuumeisesti myös loppuvuodesta annettavan viestin osalta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen korostaa.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokauppoja suunnitellaan eniten pk-seudulla
”Kun pk-seudun kuluttajista yli 12 prosenttia harkitsi toukokuussa asunnon ostoa seuraavan vuoden aikana, oli vastaava osuus koko maassa 11 prosenttia. Erot aikeissa ovat kuitenkin yhä selvät viimeisen vuoden lukujen valossa myös sosioekonomisten ryhmien välillä, kun yrittäjillä ja ylemmillä toimihenkilöillä aikeita on ollut keskimäärin enemmän kuin palkansaajilla tai opiskelijoilla”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokaupan lähtölaukaus antaa vielä odottaa itseään
”Asuntokaupan alkuvuodesta muodostui odotetun heikko, kun ensiasunnon ostajat ajoittivat kauppoja loppuvuoteen. Kevättalven poliittiset lakot kuitenkin lisäsivät kuluttajien epävarmuutta taloustaantuman lisäksi. Tammi–maaliskuun kaupan tahti olikin vaisuin vuosikymmeniin. Kysyntää asunnoille on etenkin kasvavissa kaupungeissa, mutta se muuttuu kaupoiksi kunnolla vasta korkojen laskiessa ja taantuman hellittäessä kuluvan vuoden aikana”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Luottamuspula pysyy, mutta syyt sille vaihtuvat
”Kuluttajien kipuilu jatkui huhtikuussa, kun kuluttajien arvio oman talouden tilasta ja odotukset Suomen talouskehityksestä heikkenivät jälleen. Kun vielä tovi sitten luottamuspula selittyi korkealla inflaatiolla, on epävarmuuden syy vaihtunut työpaikan menettämisen pelkoon. Asunnonostoaikeet olivat yhä alamaissa ja kuluttajat näyttävät selvästi odottavan korkojen laskua sekä uutisia taantuman taittumisesta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Työmarkkinat kangistuvat, mutta myös kannattelevat kansantaloutta
”Työllisyys kannattelee maaliskuun laskustaan huolimatta yhä taloutta, mutta samalla työttömyysaste on kohonnut yli vuoden päivät ja tehtyjen työtuntien määräkin kääntynyt laskuun viime vuoden lopulla. Vaikka ansiotaso kohoaakin tänä vuonna inflaatiota kovemmin, polkevat palkkasummat paikallaan, kun työttömyys kasvaa ja korkea työllisyysaste selittyy myös osittain osa-aikatyöllä”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Markkinavoimat määräävät rakentamisen suunnan – uudiskauppa elpyy vasta vanhojen asuntojen vanavedessä
”Asuntoaloitusten lasku on nyt pysähtynyt, mutta varsinainen kasvukäänne ei vielä siinnä näköpiirissä. Lainakoroista ja kuluttajien varovaisuudesta johtuen uudisasuntojen kauppa tulee elpymään vasta vanhojen osakeasuntojen kaupan vanavedessä. Asuntorakentaminen käynnistyy aikanaan varausasteiden kohotessa ja myyntivarastojen purkautuessa. Kun tämä vuosi ollaan aallonpohjassa, käynnistyvät hankkeet markkinavoimien myötävaikutuksella ensi vuonna”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Paikallaan polkevat hinnat kertovat kehnosta kasvusta, mutta tukevat samalla kuluttajia kehysriihen kiristysten keskellä
”Vaikeasta suhdanteesta huolimatta palkansaajien ja eläkeläisten ostovoima paranee nyt vauhdikkaasti, kun todellinen inflaatio lähestyy nollaa, mutta ansiotaso ja kansalliseen kuluttajahintaindeksiin sidotut etuudet kohoavat kovemmin. Kun kehysriihen sopeutustoimet iskevät osaltaan ostovoimaan ja arvonlisäveron todennäköinen nosto kohottaa hintoja, korjaantuu oman talouden tilanne kuitenkin monilla tänä vuonna juuri yleisen inflaatiokehityksen ansiosta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokauppa yhä kanveesissa – markkinapsykologia syventää sykliä
”Asuntokaupan hiljaiselo jatkui helmikuussa, kun työnseisaukset nakersivat asunnonostajien talousluottamusta ja ensiasunnon ostajien kaupat käteltiin viime vuoden lopussa. Kysyntää poreilee pinnan alla, mutta markkinoiden joukkopsykologia pitää ostajia jarrupolkimella vielä alkuvuonna, kun yleinen epävarmuus käy kuluttajien hermoille. Laskevien hintojen aikana kun on tapana uskoa laskun jatkuvan, vaikka taloudesta saataisiinkin myös myönteisiä signaaleja”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Kangistamme kasvua myös kotikutoisesti – asunnon ostajilla on yhä avaimet käsissään
”Pitkittyvät työtaistelut näkyvät nyt ennen muuta tehtyjen työtuntien määrässä ja siten palkkasummissa. Tulehtuneet työmarkkinatunnelmat lisäävät myös epävarmuutta paitsi kuluttajien myös työnantajien keskuudessa. Kangistammekin kasvua kohti pakkasjaksoa nyt myös kotikutoisesti. Työttömyysaste on kohonnut nyt vuoden ajan, rakennusala kipuilee heikon kysynnän kanssa ja Suomen talous supistuu kasvun sijasta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaatio on liian korkea, mutta myös liian matala – lakkoilu voi kääntää hinnat uuteen nousuun
”Kuluttajahinnat kohosivat helmikuussa varsin vaisusti, vaikka kolmen prosentin inflaatio kuulostaakin yhä kohtuullisen korkealta. Asuntolainojen korot hämärtävät yhä kuvaa kuluttajahintojen todellisesta muutoksesta, mutta lakkoaallot uhkaavat nyt nostaa uutena tekijänä bensiinin, elintarvikkeiden ja muiden tuontihyödykkeiden hintaa”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Loppuvuoden kiito kääntyi veitsellä leikaten – asuntokaupan pohjat nyt nähty
”Voi sanoa, että syksyn varainsiirtoveromuutokset näkyivät asuntokaupassa vuodenvaihteen molemmin puolin selkeästi, mutta myös odotetusti. Moni ensiasunnon ostaja ajoitti verolta välttyäkseen kauppansa viime vuoden puolelle, mikä teki vastaavasti loven tammikuun kauppaan. Kun tammikuun kauppaluvut ovat historiallisen matalat, voi jatkossa asuntokaupan suunta olla oikeastaan vain ylöspäin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Omakotitalojen kauppa yltyi kovaan kiitoon joulukuussa
”Hallituksen varainsiirtoveromuutokset vilkastuttivat omakotitalojen kauppaa etenkin joulukuussa, jolloin omakotitalot vaihtoivat omistajaa vilkkaimmin sitten vuoden 2020 joulukuun. Samalla omakotitalojen hintojen lasku pysähtyi, mutta loppuvuoden ryntäys uhkaa jäädä silti vain hetkelliseksi markkinahumuksi”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Rakennusalan ahdinko jatkuu – seisahtunut suhdanne pahentaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa
”Tuoreet tiedot kertovat rakennusalan ahdingon jatkumisesta. Syy uusien asuntohankkeiden käynnistymisvaikeuksiin löytyy riittämättömästä kysynnästä. Rakentamisen suhdannenäkymä on yhä vaikea ja myymättömien asuntojen määrä historiallisen korkea, mutta korkojen odotettu laskusuunta tuo myös toivoa tilanteen helpottamisesta loppuvuotta kohti mentäessä. Runsaan tarjonnan vuoksi ostajan markkinat kuitenkin jatkuvat asuntokaupoilla vielä alkuvuoden ajan”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaation harha vaivaa vielä – hintojen nousu pysähtynyt taantuvassa taloudessa
”Tuoreet hintatiedot vaikuttavat äkkiseltään varsin hyviltä ja kuluttajaa kutkuttelevilta, kun Suomen inflaatio näyttäisi viimein palautuneen jo lähelle tavoitetasoaan. Samaan aikaan Euroopan keskuspankin ohjailemat korot muodostavat yli kaksi prosenttiyksikköä Suomen inflaatiosta. Inflaatio on nyt paradoksaalisen päätösperäistä ja taantuvan Suomen todelliset hintapaineet itse asiassa varsin alhaiset” Hypon pääekonomisti Juho Keskinen varoittaa.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntolainakanta kääntyi kasvuun joulukuussa
”Asuntokaupan vilkastuminen käänsi asuntolainakannan kasvuun edelliskuusta joulukuussa, vuoden päivät kestäneen yhtäjaksoisen laskun jälkeen. Asuntolainanostot ampaisivat ylös asuntokaupan piristymisen myötä, mutta sijoitusasuntolainojen kanta jatkoi supistumistaan. Myös kotitalouksien talletuskanta kääntyi kasvuun edelliskuusta, kun korkokulut ja inflaatio söivät talletuksia vielä viime vuonna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Alhaiset asunnonostoaikeet selittyvät osin sijoittajilla
”Kuluttajilla on asunnonostoaikeita yhä selvästi vähemmän kuin ennen koronakriisin alkua. Korona-ajan huippulukuihin tulemme tuskin ostoaikeissa palaamaan, kun asuntoja ostetaan aiempaa vähemmän sijoituskäyttöön, jota ei ole eritelty kuluttajien luottamuskyselyssä. Korkojen odotetun laskusuunnan on kyllä syytä odottaa kohottavan myös ostoaikeita vuoden kuluessa, mutta samalla kuluttajista on tullut myös varovaisempia ja valikoivampia”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntokauppa kääntyi kovaan kasvuun loppuvuonna, mutta hetkellinen markkinahuuma kertoo vain kolikon toisen puolen
”Asuntokauppa singahti joulukuussa tasolle, jolla se kävi ennen koronaa ja jolloin euriborkorot olivat vielä nollan alla. Kun marraskuussa vielä tunnusteltiin 15 prosentin kasvulla, kertovat välittäjien luvut jopa 37 prosentin nousukiidosta joulukuussa. Samaan aikaan uudiskauppa on syväjäässä, eivätkä perinteisesti markkinan tilasta kertoneet vanhojen osakeasuntojen tiedot paljasta koko kuvaa varsin poikkeuksellisessa vaiheessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntorakentamisen alho helpottaa vasta asuntokaupan vauhdin vakiinnuttua
”Rakennusalan ahdinko ei näytä vielä elpymisen merkkejä ja pidänkin todennäköisenä, että asuntoaloitukset toipuvat aikanaan vasta asuntokaupan käynnistyttyä kunnolla, jolloin voimme luotettavasti nähdä asuntojen hintojenkin kääntyneen nousuun. Asuntomarkkinoiden tilastot ovat nyt erityisen ristiriitaiset, kun uudiskohteiden tarjontaa riittää, mutta samalla niiden kauppamäärät laskevat”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen näkee.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntolainanostot kääntyivät kasvuun marraskuussa
”Asuntokaupan optimismi näkyi myös lainatiskeillä, kun uusien nostettujen asuntolainojen määrä kääntyi marraskuussa kasvuun niin kuukausi- kuin vuositasollakin. Ensiasunnon ostajat olivat tavanomainen näky lainatiskeillä vuoden lopussa, mikä näkyy nyt myös lainatilastoissa etenkin uusina nostettuina asuntolainoina. Vastaavaa nousua ei kuitenkaan nähty sijoitusasuntolainojen nostoissa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Työmarkkinatunnelmat riippuvat nyt toimialasta – asunnonvaihtajat saivat vielä yhden joululahjan
”Työllisyystilanne heikkenee, mutta toimialat eroavat toisistaan merkittävästi. Palkkasummien ja tehtyjen työtuntien osalta käänne heikompaan näkyy selkeästi oikeastaan vain rakennusalalla, kun palvelualat ovat pitäneet pintansa paremmin”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Rakennusalalla luetaan madonlukuja vielä pitkään
”Uudisrakentamisen madonluvut ovat kerta toisensa jälkeen synkemmät ja rakennusalan konkurssit tulevatkin tänä vuonna kasvamaan arviolta 200 kappaleella ja yli 1000 henkilötyövuodella viime vuodesta, eikä tilanteeseen ole luvassa nopeaa muutosta. Runsas asuntotarjonta laskee samalla vielä hintoja ja toimii myös väestönkasvun vetovoimatekijänä suurimmissa kaupungeissa. Hinnasta voi nyt neuvotella uudiskohteissakin aivan eri tavalla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kehottaa.
Lue lisääHypon reaktio: Rakentaminen romahtaa rajusti, mutta myytävää riittää vielä ensi vuonnakin
”Rakentamisen kustannuspuolella materiaalien hinnat ovat hellittämään päin, joskin kovasti kohoavat henkilöstökulut pakottavat nyt monet rakennusalan toimijat pohtimaan myös ikäviä säästötoimenpiteitä. Alan tulevaisuus riippuu keskeisesti asuntojen kysynnästä, mutta kauppamäärien mahdollinen toipuminenkaan ei vielä yksin käännä näkymiä edes kohtalaiselle tasolle, kun myymättömien asuntojen määrä on suuri ja uusiakin valmistuu yhä poikkeuksellisen paljon”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Työmarkkinat viilenevät vaisusti, mutta pitkäaikaistyöttömyys piinaa alati
”Työllisyys piti jälleen pintansa lokakuussa ja palkkasummat kasvavat vihdoin elinkustannuksia enemmän, mikä piristää kuluttajia kaamoksen keskellä. Samalla talouskasvu on kääntynyt pakkaselle ja sekä kuluttajat että yritykset näkevät työttömyyden kasvavan tulevaisuudessa. Avoimien työpaikkojen määrä on jo laskenut ja työttömyysaste kohonnut läpi vuoden, mikä kertoo koleammasta työn kysynnästä ja orastavasta epävarmuudesta työmarkkinoilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Kiinteistöjen hinnat vielä laskussa – omakotitaloja kysytään taas ensi vuonna
”Omakotitalojen hinnat olivat vielä laskussa loppukesällä, kun keskuspankki nosti ohjauskorkojaan ja kuluttajahinnat kohosivat palkkoja enemmän. Inflaation rauhoittuminen, laskevat korko-odotukset ja hallituksen toimet kuitenkin suosivat nyt omakotitaloja, jotka sijaitsevat korkeamman hintatason alueilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen näkee.
Lue lisääHypon reaktio: Hiipuvat hinnat kertovat taantuvasta taloudesta
”Kuluttajahintojen nousu pysähtyi Suomessa oikeastaan jo kesällä, ja nykyiset inflaatioluvut kertovat vielä osaltaan viime vuoden lopun ja talven hintakiidosta. Ennakollinen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi on painunut Suomen osalta jo lähelle tavoiteltua kahden prosentin tasoa ensi kertaa sitten syksyn 2021. Keskuspankin ohjauskorko on nyt Suomen näkökulmasta liian korkea, minkä vuoksi olemme jo taantumassa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntolainakanta laski syyskuussa – koroissa nähtiin poikkeuksellinen käänne
”Kotitalouksien asuntolainakanta on laskenut yhtäjaksoisesti koko vuoden tammikuusta asti. Selitys lainakannan poikkeukselliseen laskuun löytyy lainanostoista. Kun uudet asuntolainanostot ovat laskeneet selvästi lainanlyhennyksiä enemmän, on kanta pienentynyt. Samaan aikaan lyhennysvapaat eivät ole kääntyneet kasvuun ja kuluttajien maksukyky on säilynyt hyvänä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntomarkkinoiden kylmäkäynnistys saa nyt tuplatuen – tilastot kertovat käänteen vasta viiveellä
”Viileät asuntokauppa- ja hintatilastot eivät vielä tuoneet täyskäännöstä yli vuoden jatkuneeseen alakuloon. Asuntomarkkinoiden hiljaiselo on kuitenkin käänteen edessä, kun EKP:n koronnostot ovat ohi ja hallituksen varainsiirtoveroesitys kampeaa asuntokaupan rattaat rullaamaan loppuvuoden aikana. Samalla hiljaiset signaalit kertovat, että halutuimmista kohteista kilpaillaan jo kaupoilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Työllisyys tukee taantuvaa taloutta, mutta rakoilu alkaa rakentamisesta
”Tuoreet tilastotiedot kertovat yhä vahvoista työmarkkinoista, kun työllisyysaste jopa kohosi aavistuksen syyskuussa ja työttömyys pysyi elokuun tasolla. Samaan aikaan rakennusalan ja teollisuussektorin työllisyysodotukset ovat alamaissa ja kuluttajatkin odottavat työttömyyden kasvavan. Jatkossa heikkenevä suhdanne hankaloittaa hallituksen kamppailua työllisyyden tukemiseksi, eivätkä akuutit toimet varainsiirtoveron laskemiseksi kykene yksin kääntämään rakennusalan kurssia nopeaan nousukiitoon”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaatio taittuu meillä, muttei niinkään muualla
”Tuoreimmat yhdenmukaistetut inflaatioluvut tarkoittavat keskimääräiselle suomalaiselle asuntovelalliselle pitkästä aikaa nollan prosentin reaalikorkoa, eli tilannetta, jossa lainasta maksettava kokonaiskorko on yhtä suuri kuluttajahintojen nousun kanssa. Reaalikorot ponnistavat Suomessa hintojen hiipuessa vihdoin plussalle kahden ja puolen vuoden pakkasjakson jälkeen. Muu Eurooppa tulee vasta perässä, mikä tarkoittaa takapakkia Suomen talouskehitykselle”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntomarkkinoiden alakulo taittuu tasapaksuun vaiheeseen vasta syksyn tullen
”Asuntojen hintojen lasku jatkui yllättävän selkeänä yhä heinäkuussa, mutta syksy tuo tullessaan myös toivoa taaperruksen tasaantumisesta. Kuluttajien asunnonostoaikeet jatkoivat laskuaan elokuussakin ja ovat käytännössä alimmillaan sitten 2000-luvun alun. Tilastot kuitenkin kertovat asuntojen hintahuipun ajoittuneen viime vuoden kesäkuulle, jolloin hintojen laskun asettuminen tulee mitä todennäköisimmin näkymään vähemmän voimakkaina miinuslukuina syksyn hintatiedoissa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen tähdentää.
Lue lisääHypon reaktio: Omakotitalojen hinnat laskivat osakeasuntoja enemmän
”Omakotitalojen hinnat ovat laskeneet nyt vuoden ajan, mutta vuoden sisäinen hintalasku pysähtyi huomionarvoisesti huhti–kesäkuussa. Yli yhdeksän prosentin lasku vuoden takaa on kuitenkin voimakkaampi kuin kerros- ja rivitaloasunnoissa toistaiseksi nähty yli seitsemän prosentin notkahdus. Kohonneet korot ja kustannukset ovat lisänneet myynnissä olevien omakotitalojen tarjontaa ja vähentäneet samalla niiden kysyntää”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Työmarkkinoiden rakoilu tuo tummia pilviä talouteen
”Työllisyysaste notkahti nyt ensi kertaa sitten koronakriisin, kun työllisten määrä putosi peräti 62 000 hengellä vuoden takaisesta ja työllisyysasteen käyrä kääntyi heinäkuussa selvään laskuun. Työpaikkoja on nyt selvästi vähemmän tarjolla etenkin teollisuuden ja kaupan aloilla. Työllisyyden pudotus selittyy nyt liki yksinomaan miesten työllisyyden heikentymisellä, kun teollisuuden ja rakennusalan vaikeudet ovat kasvaneet”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntolainojen korot käänsivät kuluttajahintaindeksin nousuun
”Tuoreet hintatiedot kertovat asuntolainojen korkomenojen liki nelinkertaistuneen vuoden takaisesta, jolloin 12 kuukauden euribor oli nykyisen reilun neljän sijasta hieman yhden prosentin yläpuolella. Korkojen kehitys selittääkin yksin yli 2 prosenttiyksikköä heinäkuun inflaatiosta”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntomarkkinoiden käänne jo käsillä?
”Tilastot kertovat yhä asuntomarkkinoiden historiallisesta alakulosta, mutta ne kätkevät samalla alleen monenlaisia kehityskulkuja. Tiivistetysti voisi sanoa, että kasvukaupunkien hintoja painavat vielä runsas asuntotarjonta ja sijoittajien säikähdys, kun taas pienempien kaupunkien ja haja-asutusalueiden osalta asuntojen kysyntä on heikkoa asuntotyypistä riippumatta”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Kuluttajien luottamus ennallaan – opiskelijat suunnittelevat nyt asunnon ostoa
”Asunnonostoaikeet laskivat läpi alkuvuoden, mutta ovat jo kohentuneet yrittäjien ja opiskelijoiden keskuudessa. Asuntojen hintojen lasku avaa nyt uusia mahdollisuuksia etenkin ensiasunnon ostajille. Nuorten mahdollisuudet ensimmäisen oman kodin ja oman alan työn löytämiselle ovat nyt oikeastaan ennätyksellisen hyvät, mikä näkyy myös parantuneena nuorten kuluttajaluottamuksena ja vahvana uskona oman talouden tulevaisuuteen”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Työllisyys roihuaa nyt talouden polttoaineena, mutta toimiiko uusi hallitus tavoitettaan tukien?
”Työmarkkinoiden vahva veto jatkui toukokuussa, kun työllisyysaste kiipesi yhä ylöspäin. Työllisyysennätyksiä tuskin rikotaan enää vuoden loppupuolella, kun elinkeinoelämän luottamusmittarit kertovat heikommista kasvunäkymistä. Itsepintainen työllisyys ja kuluvan vuoden palkankorotukset mahdollistavat kuitenkin asuntokaupan elpymisen kuluvan vuoden aikana”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Kauan kaivattu hintahuojennus on käsillä, mutta tilastoja tulkitessa voi myös mennä halpaan
”Tuoreet tiedot kuluttajahintojen kehityksestä tuovat jo toivoa, mutta taistelu hintakierrettä vastaan on yhä kesken. Kuluttajahintojen nousua hillitsevät nyt etenkin nestemäisten polttoaineiden halpeneminen, mutta myös laskevat asuntojen hinnat, joiden ei oikeastaan kuuluisi olla investointina mukana kuluttajahintaindeksin laskennassa. Asumisen kulut ovat tosiasiassa nousseet enemmän, kuin hintaindeksin asuinkustannuksista voisi päätellä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntolainakanta kääntyi laskuun, mikä kertoo kohmeisesta kaupasta
”Asuntokaupan alakulon vuoksi pankkien lainatiskeille ei nyt ole tunkua ja asuntolainakanta on supistunut yhtäjaksoisesti viime joulukuusta lähtien. Huhtikuun tilastot kertovat asuntolainakannan supistuneen myös vuoden takaisesta ensi kertaa sitten vuoden 1997 toukokuun. Lainapääomat lyhenevät nyt hitaammin korkojen nousun vuoksi, mutta suurin selitys lainakannan supistumiseen löytyy kuluttajien epäröinnistä asuntokaupoilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Asuntojen hinnat luisuvat ja se kuuluu asiaan
”Asuntojen hinnat hiipuvat yhä voimakkaasti, mutta toisaalta myös toivotusti. Korot, kulut ja runsaslukuiset uudet kodit painavat hintoja heikon kysynnän oloissa. Pitkään jatkuneen asuntomarkkinoiden nousukiidon jälkeen hintojen huojennus on oikeastaan merkki talouden terveestä toiminnasta”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisääHypon reaktio: Inflaatio ei hevillä hellitä
”Elintarvikkeiden kohonneet hinnat ja asuntolainojen korot kurittavat nyt eniten kuluttajien kukkaroita. Vaikka sähkön hintapiikki ohitettiin jo joulukuussa ja alkuvuoden pörssihinnat ovat painuneet totutuille tasoille, on sähkö monille kiinteähintaisen sopimuksen ottaneille kuitenkin yhä edellisvuotta kalliimpaa. Hinnat hiipivät harmillisesti ylös vuodentakaisesta etenkin välttämättömyyshyödykkeissä, joiden osalta inflaation välttäminen omilla kulutusvalinnoilla on hyvin hankalaa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen korostaa.
Lue lisääHypon reaktio: Kevätaurinko ei vielä sulata asuntokauppaa syväjäästä
”Asuntomarkkinoiden tunnelmat ovat hyvin tunnustelevat ja asuntokauppa käy yhä poikkeuksellisen hitaalla. Kauppamäärät olivat tammi–maaliskuussa alimmillaan sitten 1990-luvun lamavuosien, eikä alati kiihtynyt hintojen lasku ole vielä ohitse. Kohonneet hinnat ohjaavat asukkaita nyt myös tinkimään tilantarpeesta, kun kodin neliöt tarkoittavat myös aiempaa suurempaa lovea lompakkoon niiden mukaan määräytyvien korko- ja vastikemenojen vuoksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Lue lisää