Hypon reaktio: työllisyysaste ennätyslukemissa

”Työllisyysaste on korkeimmillaan sitten vuoden 1990 lamaa edeltävien lukujen. Korkeaa työllisyysastetta selittävät kuitenkin yhä osin määräaikaisten ja osa-aikaisten työsuhteiden runsas määrä, mutta myös vahva kasvu ja talouden avautuminen koronapandemiaan liittyvien rajoitusten väistyessä viimein. Nyt epävarmuutta aiheuttaakin koronan sijasta sodan kesto ja inflaation kiihtyminen.” Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Tilastokeskuksen mukaan kausitasoitettu työllisyysaste kipusi maaliskuussa 73,7 prosenttiin ja työttömyys asettui 6,6 prosenttiin, kun helmikuussa oltiin 73,6 prosentin työllisyys- ja 6,7 prosentin työttömyysasteessa. Työttömiä oli maaliskuussa peräti 31 000 vähemmän kuin vuosi sitten.

”Sota ei ole ainakaan vielä heijastunut Suomen työmarkkinoille ja sen vaikutukset voivat jäädä luultua pienemmiksi. Mairittelevia työmarkkinalukuja ei voida lukea hallituksen toimien ansioksi, vaan kyse on laajemmin havaitusta ilmiöstä – esimerkiksi Yhdysvalloissa ja muuallakin Euroopassa on nyt nähty ennätyksellisen korkeita työllisyyslukuja. Sodan vuoksi alueelliset erot voivat nyt korostua Suomen työmarkkinoilla ja Venäjän sulkeutuminen iskee etenkin Itä-Suomen talouteen. Lakkoaallot kiihdyttävät palkkainflaatiota, mikä uhkaa heijastua Suomen kilpailukykyyn heikentävästi. Pidemmällä aikavälillä myös taantuman uhka on kohonnut, mikä voi keikauttaa suotuisia työmarkkinalukuja toiseen suuntaan tulevaisuudessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen näkee.