Hypon reaktio: Omakotitalojen hinnat ponnistelivat vielä plussalle

”Venäjän hyökkäyssodan vaikutukset eivät vielä näy kovin voimakkaasti tuoreissa tiedoissa omakotitalojen kaupoista ja hinnoista. Hetkellinen käsijarru on nyt kuitenkin päällä ja asunnonostajat ovat varpaillaan. Myös uusien omakotitalojen rakentaminen kärsii sodan seurauksista”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Tilastokeskuksen mukaan vanhojen omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2022 tammi–maaliskuussa 2,1 prosenttia edellisvuodesta. Kauppaa käytiin kuitenkin 10 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten. Maanmittauslaitoksen tietojen perusteella omakotitalojen kauppa hiljeni peräti 15 prosentilla vuodentakaisesta sodan syttymisen jälkeen maaliskuussa.

”Omakotitalojen hinnat ovat nousseet korona-aikana voimakkaimmin suurissa kaupungeissa ja viime vuonna pääkaupunkiseudulla nähtiin yli 8 prosentin kasvu omakotitalojen hinnoissa. Muualla maassa hinnat nousivat kuudella prosentilla, mikä on korkein lukema yli kymmeneen vuoteen – ennen koronapandemiaa koko maan omakotitalojen hinnat olivatkin laskusuunnassa. Koronan myötä kasvanut tilantarve tukee omakotitalojen suotuisaa hintakehitystä, mutta yhtä suuria hintojen harppauksia ei tulla enää näkemään. Sodan aiheuttama inflaatio aiheuttaa varovaisuutta omakotitalokaupassa, kun korkeat lämmityskulut muodostuvat suurissa taloissa erityisen korkeiksi ja remonttikulutkin reippaiksi. Korjausrakentamisen hinnat ovat nousseet vuoden aikana kymmenellä prosentilla. Pandemian jälkeinen paluu normaaliin uhkaa kääntää omakotitalojen hintojen kurssin jälleen laskusuuntaan halutuimpien kasvualueiden ulkopuolella. Yhä useampi julkisivu ja katto jää myös tulevaisuudessa korjaamatta asukkaiden puuttuessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen ennakoi.