Hypon reaktio: Korkojen inflaatiojarru hiipuu – syksyllä hintapaineet kasvavat

”Asuntolainakorot painoivat inflaatiota alaspäin loppuvuodesta 2024 aina tähän kesään saakka, mutta Lähi-idän kriisin myötä kohonneet markkinakorot ovat nyt kääntämässä vaikutuksen suunnan. Asuntolainakannan keskikorko on jo lähellä vuodentakaista tasoaan, joten tuoreet inflaatioluvut kertovat aiempaa selvemmin etenkin energian ja muiden kulutushyödykkeiden hintakehityksestä”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahinnat kohosivat heinäkuussa 2,1 prosenttia, kun kesäkuussa hinnat nousivat niin ikään 2,1 prosentilla. Asuinkustannukset kohosivat myös 2,1 prosenttia.

Ennakkotieto euroalueen inflaatiosta oli heinäkuussa 2,9 prosenttia. Suomen yhdenmukaistetulla kuluttajahintaindeksillä mitattu inflaatio oli puolestaan 2,5 prosenttia.

Yli puolet suomalaisten yksityisestä kulutuksesta kohdistuu asumiseen, elintarvikkeisiin ja liikenteeseen.

”Syksyllä inflaatioluvut kohoavat vielä pykälän verran, kun lainakorkojen aiempi jarruvaikutus poistuu, energiahinnat pysyvät koholla ja ydinvoimaloiden vuosihuollot lisäävät hintapaineita. Myös Pohjoismaiden sade- ja tuuliolosuhteet vaikuttavat välillisesti suomalaisten kukkaroihin. Inflaatio myös jakautuu syksyllä epätasaisesti: energiatehokkaan kaupunkiasujan hintapaine jää autoilevaa ja sähkölämmitteisessä omakotitalossa asuvaa maltillisemmaksi. Neljän vuoden takaisesta hintakiidosta ollaan kuitenkin edelleen kaukana”, Keskinen ennakoi.

”Talouskasvun piristyminen voi alkaa vähitellen näkyä myös hinnoissa, mikä olisi paljon tervetulleempi inflaation lähde kuin viime vuosina koetut tarjontahäiriöt”, Keskinen arvioi.