Hypon reaktio: Asuntomarkkinoiden kevätkiri kompastui korkohuoleen
”Ensimmäiset tilastotiedot Iranin kriisin kärjistymisen ajalta kertovat asuntomarkkinoiden empivän korko- ja inflaatioriskien keskellä. Korko- ja inflaatio-odotukset nousivat maaliskuussa kriisin seurauksena, ja asuntokauppa kävi edellisvuotta hitaammin. Kauppaa tehtiin silti edelleen selvästi enemmän kuin kaksi vuotta sitten”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Tilastokeskus kertoi asuntojen hintojen laskeneen maaliskuussa vuoden takaisesta. Verrattuna viime vuoteen hinnat laskivat pk-seudulla 6,0 prosenttia, kun koko maassa hinnat laskivat 4,1 prosentilla. Hinnat laskivat tammi–maaliskuussa yhteensä 3,2 prosentilla. Tilastokeskus kertoi myös kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen asuntokauppojen laskeneen maaliskuussa noin 9 prosentilla vuoden takaisesta.
Asuntojen hinnat laskivat vuonna 2025 yhteensä 2,7 prosentilla.
”Kehysriihen päätös laskea ASP-lainalla ensiasuntonsa hankkivan omarahoitusvaade kymmenestä prosentista viiteen prosenttiin ja nostaa valtiontakauksen osuus 95 prosenttiin kannustaa ensiasunnon ostajia kaupoille. Laskeneet hinnat ja pienten asuntojen runsas tarjonta tukevat myös yhä ensikodin etsijöitä. Asuntokaupan ketjut pääsevät purkautumaan paremmin, kun markkinoille tulee uusia ostajia, joilla ei ole aiempaa asuntoa myytävänä”, Keskinen arvioi.
”Asp-lainalla ensiasunnon hankkivien osuus kaikista asuntokaupoista on kuitenkin vain muutaman prosentin luokkaa kaikista asuntokaupoista. Siksi hintojen nousukäänne vaatii vielä parempia uutisia työ- ja korkomarkkinoilta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen jatkaa.
