Sääntelyn sudenkuopat kurittavat nuoria – varainsiirtovero tulisi poistaa heidän asunnonvaihdostaan

Kirjoittaja on Juho Keskinen, Hypon analyytikko Omistusasumisen sääntely voi johtaa ojasta allikkoon ja toimia tahtomattaan tarkoituksensa vastaisesti – varsinkin meidän nuorten kohdalla. Kotoiseen työkalupakkiimme kuuluvat asuntolainan korkovähennys, asuntolainan omarahoitusosuus sekä asuntokauppaan kohdistuvat varainsiirto- ja luovutusvoittoverot sisältävät ainakin seuraavanlaisia sudenkuoppia: Asuntolainan korkovähennys on nostanut asuntojen hintoja ja johtanut nuoria lykkäämään ensiasunnon ostamista. Samalla kun asunnot ovat…

Lue lisää

Hypon reaktio: Paikallaan polkevat hinnat kertovat kehnosta kasvusta, mutta tukevat samalla kuluttajia kehysriihen kiristysten keskellä

”Vaikeasta suhdanteesta huolimatta palkansaajien ja eläkeläisten ostovoima paranee nyt vauhdikkaasti, kun todellinen inflaatio lähestyy nollaa, mutta ansiotaso ja kansalliseen kuluttajahintaindeksiin sidotut etuudet kohoavat kovemmin. Kun kehysriihen sopeutustoimet iskevät osaltaan ostovoimaan ja arvonlisäveron todennäköinen nosto kohottaa hintoja, korjaantuu oman talouden tilanne kuitenkin monilla tänä vuonna juuri yleisen inflaatiokehityksen ansiosta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Positiivinen luottorekisteri toimii heti

Ensimmäinen viikko takana kokemuksia positiivisesta luottorekisteristä ja jo tämä lyhyt käyttökokemus on todentanut sen, että kaikki asiakkaat eivät välttämättä hahmota tai avaa taloutensa kokonaistilannetta, kun hakevat lainaa. Aiemmin näin on vain oletettu. Nyt luotonantajat voivat varmentaa yksityishenkilöasiakkaan taloudellista asemaa luotettavasta lähteestä. Ja myös yksityishenkilöt voivat tarkastaa omien vastuidensa määrän, kirjoittaa Hypon riskienhallintajohtaja Elli Reunanen.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntokauppa yhä kanveesissa – markkinapsykologia syventää sykliä

”Asuntokaupan hiljaiselo jatkui helmikuussa, kun työnseisaukset nakersivat asunnonostajien talousluottamusta ja ensiasunnon ostajien kaupat käteltiin viime vuoden lopussa. Kysyntää poreilee pinnan alla, mutta markkinoiden joukkopsykologia pitää ostajia jarrupolkimella vielä alkuvuonna, kun yleinen epävarmuus käy kuluttajien hermoille. Laskevien hintojen aikana kun on tapana uskoa laskun jatkuvan, vaikka taloudesta saataisiinkin myös myönteisiä signaaleja”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kangistamme kasvua myös kotikutoisesti – asunnon ostajilla on yhä avaimet käsissään

”Pitkittyvät työtaistelut näkyvät nyt ennen muuta tehtyjen työtuntien määrässä ja siten palkkasummissa. Tulehtuneet työmarkkinatunnelmat lisäävät myös epävarmuutta paitsi kuluttajien myös työnantajien keskuudessa. Kangistammekin kasvua kohti pakkasjaksoa nyt myös kotikutoisesti. Työttömyysaste on kohonnut nyt vuoden ajan, rakennusala kipuilee heikon kysynnän kanssa ja Suomen talous supistuu kasvun sijasta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Lue lisää

Korttimaksaminen kehittyy ja muovit katoavat

Muoviset maksukortit katoavat kukkaroistamme hyvinkin nopeasti. Vuoden alusta lähtien Suomessa on siirrytty korttimaksamisen osalta samanlaiseen lähimaksamisen tapaan kuin muualla Euroopassa. Korttia ei enää tarvitse syöttää maksupäätteen lukijaan yli 50 euron ostojen maksamiseksi. Pieni asia, ehkä, mutta on uusi ja merkittävä askel polulla, joka voi johtaa lopulta muovisten maksukorttien katoamiseen.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaatio on liian korkea, mutta myös liian matala – lakkoilu voi kääntää hinnat uuteen nousuun

”Kuluttajahinnat kohosivat helmikuussa varsin vaisusti, vaikka kolmen prosentin inflaatio kuulostaakin yhä kohtuullisen korkealta. Asuntolainojen korot hämärtävät yhä kuvaa kuluttajahintojen todellisesta muutoksesta, mutta lakkoaallot uhkaavat nyt nostaa uutena tekijänä bensiinin, elintarvikkeiden ja muiden tuontihyödykkeiden hintaa”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Kuluttajien kosiskelu jatkuu asuntokaupoilla

Hypon asuntomarkkinakatsaus 1/2024: Kuluttajien kosiskelu asuntokaupoilla jatkuu asuntomarkkinoiden nollavuonna. Veromuutoksella hallitus sai vuoden loppuun ostoryntäyksen, mutta uudisasuntojen kauppa pysyy silti syväjäässä. Euriborit laskevat tänä vuonna kohti kolmea prosenttia, mutta epävarmuutta liittyy ennen muuta laskun nopeuteen.

Lue lisää

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen varsinainen kokous 20.3.2024

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen jäsenet kutsutaan täten Hypoteekkiyhdistyksen varsinaiseen kokoukseen, joka pidetään Helsingissä Hypoteekkiyhdistyksen pääkonttorissa, Yrjönkatu 9, keskiviikkona 20. päivänä maaliskuuta 2024 klo 9.00. Kokouksessa käsitellään sääntöjen 12 §:ssä mainittuja asioita. Lisäksi kokouksessa käsitellään esitys toimielinten palkitsemispolitiikan päivittämiseksi. Jäsenten ehdotukset varsinaisessa kokouksessa käsiteltäviksi muiksi asioiksi on annettava hallituksen puheenjohtajalle viimeistään kymmenen vuorokautta ennen kokousta klo 12 Hypoteekkiyhdistyksen…

Lue lisää

Suomen Hypoteekkiyhdistyksen vuosikertomus vuodelta 2023 on julkaistu

Suomen Hypoteekkiyhdistys on julkaissut vuosikertomuksensa vuodelta 2023 sisältäen tilintarkastetun tilinpäätöksen, toimintakertomuksen, hallintoneuvoston lausunnon ja tilintarkastuskertomuksen. Lisäksi on julkaistu Pilari III -raportti (englanniksi), Selvitys hallinnointi- ja ohjausjärjestelmästä, Toimielinten palkitsemispolitiikka ja Toimielinten palkitsemisraportti vuodelta 2023 sekä ESEF-muotoinen tilinpäätös, joka sisältää ESEF-tarkastusraportin. Lue lisää vuosikertomuksesta

Lue lisää

Hypon reaktio: Loppuvuoden kiito kääntyi veitsellä leikaten – asuntokaupan pohjat nyt nähty

”Voi sanoa, että syksyn varainsiirtoveromuutokset näkyivät asuntokaupassa vuodenvaihteen molemmin puolin selkeästi, mutta myös odotetusti. Moni ensiasunnon ostaja ajoitti verolta välttyäkseen kauppansa viime vuoden puolelle, mikä teki vastaavasti loven tammikuun kauppaan. Kun tammikuun kauppaluvut ovat historiallisen matalat, voi jatkossa asuntokaupan suunta olla oikeastaan vain ylöspäin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Omakotitalojen kauppa yltyi kovaan kiitoon joulukuussa

”Hallituksen varainsiirtoveromuutokset vilkastuttivat omakotitalojen kauppaa etenkin joulukuussa, jolloin omakotitalot vaihtoivat omistajaa vilkkaimmin sitten vuoden 2020 joulukuun. Samalla omakotitalojen hintojen lasku pysähtyi, mutta loppuvuoden ryntäys uhkaa jäädä silti vain hetkelliseksi markkinahumuksi”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Rakennusalan ahdinko jatkuu – seisahtunut suhdanne pahentaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmaa

”Tuoreet tiedot kertovat rakennusalan ahdingon jatkumisesta. Syy uusien asuntohankkeiden käynnistymisvaikeuksiin löytyy riittämättömästä kysynnästä. Rakentamisen suhdannenäkymä on yhä vaikea ja myymättömien asuntojen määrä historiallisen korkea, mutta korkojen odotettu laskusuunta tuo myös toivoa tilanteen helpottamisesta loppuvuotta kohti mentäessä. Runsaan tarjonnan vuoksi ostajan markkinat kuitenkin jatkuvat asuntokaupoilla vielä alkuvuoden ajan”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaation harha vaivaa vielä – hintojen nousu pysähtynyt taantuvassa taloudessa

”Tuoreet hintatiedot vaikuttavat äkkiseltään varsin hyviltä ja kuluttajaa kutkuttelevilta, kun Suomen inflaatio näyttäisi viimein palautuneen jo lähelle tavoitetasoaan. Samaan aikaan Euroopan keskuspankin ohjailemat korot muodostavat yli kaksi prosenttiyksikköä Suomen inflaatiosta. Inflaatio on nyt paradoksaalisen päätösperäistä ja taantuvan Suomen todelliset hintapaineet itse asiassa varsin alhaiset” Hypon pääekonomisti Juho Keskinen varoittaa.

Lue lisää

Hypon pääekonomistiksi Juho Keskinen

Hypon hallitus on nimittänyt 1.2.2024 Hypon pääekonomistiksi Juho Keskisen. Hän on työskennellyt asuntorahoitukseen keskittyneen Hypon ekonomistina vuodesta 2021. Kauppatieteiden maisteri Juho Keskinen valmistui Tampereen yliopistosta 2020 ja palkattiin samana vuonna Hypoon analyytikoksi. Hän raportoi toimitusjohtaja Ari Paunalle.

Lue lisää

Hypo-konsernin tammi–joulukuu 2023

Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin korkokate kasvoi 19 prosenttia ja vakavaraisuus pysyi vahvana Toimitusjohtaja Ari Pauna:”Keskittyminen alhaisen riskitason vakuudelliseen asuntorahoitukseen kaupungistuvassa Suomessa tuottaa edelleen turvaa toimintaympäristön jatkuvista epävarmuuksista huolimatta. Luotto- ja talletuskantamme kasvoivat markkinoita enemmän. Korkokate, vakavaraisuus ja maksuvalmius pysyivät vahvoina. Järjestämättömät saamiset ja arvonalentumiset pysyivät edelleen alhaisella tasollaan. Epävarmoina aikoina erikoistoimijan palvelut ovat kysyttyjä. Asuntorahoitusta haetaan…

Lue lisää

Taloyhtiön remontit osoittavat vastuullisuutta ja ovat osa vihreää siirtymää

Ihannetilanteessa taloyhtiön arki on tasaista ja yllätyksetöntä. Kevään yhtiökokousten lähestyessä kannattaa muistaa, että huolellisella suunnitelulla päästään pitkälle: remontit voidaan ajoittaa oikein ja rahoitus jaksottaa mahdollisimman edulliseksi. Lisäksi talvipakkasten aikaan korostuu energiatehokkuuden parantaminen, jotta lämmityskustannukset pysyvät maltillisina.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntolainakanta kääntyi kasvuun joulukuussa

”Asuntokaupan vilkastuminen käänsi asuntolainakannan kasvuun edelliskuusta joulukuussa, vuoden päivät kestäneen yhtäjaksoisen laskun jälkeen. Asuntolainanostot ampaisivat ylös asuntokaupan piristymisen myötä, mutta sijoitusasuntolainojen kanta jatkoi supistumistaan. Myös kotitalouksien talletuskanta kääntyi kasvuun edelliskuusta, kun korkokulut ja inflaatio söivät talletuksia vielä viime vuonna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Lue lisää

Hypon reaktio: Alhaiset asunnonostoaikeet selittyvät osin sijoittajilla

”Kuluttajilla on asunnonostoaikeita yhä selvästi vähemmän kuin ennen koronakriisin alkua. Korona-ajan huippulukuihin tulemme tuskin ostoaikeissa palaamaan, kun asuntoja ostetaan aiempaa vähemmän sijoituskäyttöön, jota ei ole eritelty kuluttajien luottamuskyselyssä. Korkojen odotetun laskusuunnan on kyllä syytä odottaa kohottavan myös ostoaikeita vuoden kuluessa, mutta samalla kuluttajista on tullut myös varovaisempia ja valikoivampia”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntokauppa kääntyi kovaan kasvuun loppuvuonna, mutta hetkellinen markkinahuuma kertoo vain kolikon toisen puolen

”Asuntokauppa singahti joulukuussa tasolle, jolla se kävi ennen koronaa ja jolloin euriborkorot olivat vielä nollan alla. Kun marraskuussa vielä tunnusteltiin 15 prosentin kasvulla, kertovat välittäjien luvut jopa 37 prosentin nousukiidosta joulukuussa. Samaan aikaan uudiskauppa on syväjäässä, eivätkä perinteisesti markkinan tilasta kertoneet vanhojen osakeasuntojen tiedot paljasta koko kuvaa varsin poikkeuksellisessa vaiheessa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Viitekoron tarkistuspäivä on hyvä päivä tarkastella kaikkia raha-asioita

Asuntovelalliset voivat saada helpotusta arkeensa, kun laskevien korkojen maailmassa viitekoron tarkistuspäivä osuu oikeaan päivämäärään. Kohonneiden korkojen aikana on kipuiltu ja sopeutettu sekä mietitty erilaisia vaihtoehtoja. Tänä vuonna viisari näyttää kääntyvänkin toiseen suuntaan. Taloustilanteesta tarkemmin uudessa Hypon Talouskatsauksessa (https://www.hypo.fi/talouskasvua-saadaan-odottaa-ensi-vuoteen/).

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntorakentamisen alho helpottaa vasta asuntokaupan vauhdin vakiinnuttua

”Rakennusalan ahdinko ei näytä vielä elpymisen merkkejä ja pidänkin todennäköisenä, että asuntoaloitukset toipuvat aikanaan vasta asuntokaupan käynnistyttyä kunnolla, jolloin voimme luotettavasti nähdä asuntojen hintojenkin kääntyneen nousuun. Asuntomarkkinoiden tilastot ovat nyt erityisen ristiriitaiset, kun uudiskohteiden tarjontaa riittää, mutta samalla niiden kauppamäärät laskevat”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen näkee.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntolainanostot kääntyivät kasvuun marraskuussa

”Asuntokaupan optimismi näkyi myös lainatiskeillä, kun uusien nostettujen asuntolainojen määrä kääntyi marraskuussa kasvuun niin kuukausi- kuin vuositasollakin. Ensiasunnon ostajat olivat tavanomainen näky lainatiskeillä vuoden lopussa, mikä näkyy nyt myös lainatilastoissa etenkin uusina nostettuina asuntolainoina. Vastaavaa nousua ei kuitenkaan nähty sijoitusasuntolainojen nostoissa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Lue lisää

Hypon reaktio: Rakennusalalla luetaan madonlukuja vielä pitkään

”Uudisrakentamisen madonluvut ovat kerta toisensa jälkeen synkemmät ja rakennusalan konkurssit tulevatkin tänä vuonna kasvamaan arviolta 200 kappaleella ja yli 1000 henkilötyövuodella viime vuodesta, eikä tilanteeseen ole luvassa nopeaa muutosta. Runsas asuntotarjonta laskee samalla vielä hintoja ja toimii myös väestönkasvun vetovoimatekijänä suurimmissa kaupungeissa. Hinnasta voi nyt neuvotella uudiskohteissakin aivan eri tavalla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kehottaa.

Lue lisää

Asuntomarkkinoiden nollavuosi tietää hintanousua

Hypon Asuntomarkkinakatsaus 4/2023 – Korot, väestönkasvu ja hallituksen varainsiirtoveromuutokset määräävät nyt asuntomarkkinoiden suunnan. Ensi vuonna 2024 kaupankäynti viriää selvästi, mutta hinnat kääntyvät selkeämpään nousuun vasta loppuvuodesta. Nopean laskun ja korkeiden vertailuhintojen vuoksi vuositason hintamuutos jää nollaan.

Lue lisää

Hypon reaktio: Rakentaminen romahtaa rajusti, mutta myytävää riittää vielä ensi vuonnakin

”Rakentamisen kustannuspuolella materiaalien hinnat ovat hellittämään päin, joskin kovasti kohoavat henkilöstökulut pakottavat nyt monet rakennusalan toimijat pohtimaan myös ikäviä säästötoimenpiteitä. Alan tulevaisuus riippuu keskeisesti asuntojen kysynnästä, mutta kauppamäärien mahdollinen toipuminenkaan ei vielä yksin käännä näkymiä edes kohtalaiselle tasolle, kun myymättömien asuntojen määrä on suuri ja uusiakin valmistuu yhä poikkeuksellisen paljon”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työmarkkinat viilenevät vaisusti, mutta pitkäaikaistyöttömyys piinaa alati

”Työllisyys piti jälleen pintansa lokakuussa ja palkkasummat kasvavat vihdoin elinkustannuksia enemmän, mikä piristää kuluttajia kaamoksen keskellä. Samalla talouskasvu on kääntynyt pakkaselle ja sekä kuluttajat että yritykset näkevät työttömyyden kasvavan tulevaisuudessa. Avoimien työpaikkojen määrä on jo laskenut ja työttömyysaste kohonnut läpi vuoden, mikä kertoo koleammasta työn kysynnästä ja orastavasta epävarmuudesta työmarkkinoilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kiinteistöjen hinnat vielä laskussa – omakotitaloja kysytään taas ensi vuonna

”Omakotitalojen hinnat olivat vielä laskussa loppukesällä, kun keskuspankki nosti ohjauskorkojaan ja kuluttajahinnat kohosivat palkkoja enemmän. Inflaation rauhoittuminen, laskevat korko-odotukset ja hallituksen toimet kuitenkin suosivat nyt omakotitaloja, jotka sijaitsevat korkeamman hintatason alueilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen näkee.

Lue lisää

Hypon reaktio: Hiipuvat hinnat kertovat taantuvasta taloudesta

”Kuluttajahintojen nousu pysähtyi Suomessa oikeastaan jo kesällä, ja nykyiset inflaatioluvut kertovat vielä osaltaan viime vuoden lopun ja talven hintakiidosta. Ennakollinen yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi on painunut Suomen osalta jo lähelle tavoiteltua kahden prosentin tasoa ensi kertaa sitten syksyn 2021. Keskuspankin ohjauskorko on nyt Suomen näkökulmasta liian korkea, minkä vuoksi olemme jo taantumassa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypo-konsernin tammi–syyskuu 2023

Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin liikevoitto kasvoi ja vakavaraisuus pysyi vahvana Toimitusjohtaja Ari Pauna: ”Keskittyminen alhaisen riskitason vakuudelliseen asuntorahoitukseen kaupungistuvassa Suomessa tuottaa edelleen turvaa toimintaympäristön jatkuvista epävarmuuksista huolimatta. Luotto- ja talletuskantamme jatkoivat kasvuaan markkinakasvun hidastumisesta huolimatta. Korkokate, vakavaraisuus ja maksuvalmius pysyivät vahvoina. Järjestämättömät saamiset ja arvonalentumiset pysyivät edelleen alhaisella tasollaan. Vuosi 2023 on jatkunut odotettua vahvemmin. Epävarmoina…

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntolainakanta laski syyskuussa – koroissa nähtiin poikkeuksellinen käänne

”Kotitalouksien asuntolainakanta on laskenut yhtäjaksoisesti koko vuoden tammikuusta asti. Selitys lainakannan poikkeukselliseen laskuun löytyy lainanostoista. Kun uudet asuntolainanostot ovat laskeneet selvästi lainanlyhennyksiä enemmän, on kanta pienentynyt. Samaan aikaan lyhennysvapaat eivät ole kääntyneet kasvuun ja kuluttajien maksukyky on säilynyt hyvänä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntomarkkinoiden kylmäkäynnistys saa nyt tuplatuen – tilastot kertovat käänteen vasta viiveellä

”Viileät asuntokauppa- ja hintatilastot eivät vielä tuoneet täyskäännöstä yli vuoden jatkuneeseen alakuloon. Asuntomarkkinoiden hiljaiselo on kuitenkin käänteen edessä, kun EKP:n koronnostot ovat ohi ja hallituksen varainsiirtoveroesitys kampeaa asuntokaupan rattaat rullaamaan loppuvuoden aikana. Samalla hiljaiset signaalit kertovat, että halutuimmista kohteista kilpaillaan jo kaupoilla”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työllisyys tukee taantuvaa taloutta, mutta rakoilu alkaa rakentamisesta

”Tuoreet tilastotiedot kertovat yhä vahvoista työmarkkinoista, kun työllisyysaste jopa kohosi aavistuksen syyskuussa ja työttömyys pysyi elokuun tasolla. Samaan aikaan rakennusalan ja teollisuussektorin työllisyysodotukset ovat alamaissa ja kuluttajatkin odottavat työttömyyden kasvavan. Jatkossa heikkenevä suhdanne hankaloittaa hallituksen kamppailua työllisyyden tukemiseksi, eivätkä akuutit toimet varainsiirtoveron laskemiseksi kykene yksin kääntämään rakennusalan kurssia nopeaan nousukiitoon”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Inflaatio taittuu meillä, muttei niinkään muualla

”Tuoreimmat yhdenmukaistetut inflaatioluvut tarkoittavat keskimääräiselle suomalaiselle asuntovelalliselle pitkästä aikaa nollan prosentin reaalikorkoa, eli tilannetta, jossa lainasta maksettava kokonaiskorko on yhtä suuri kuluttajahintojen nousun kanssa. Reaalikorot ponnistavat Suomessa hintojen hiipuessa vihdoin plussalle kahden ja puolen vuoden pakkasjakson jälkeen. Muu Eurooppa tulee vasta perässä, mikä tarkoittaa takapakkia Suomen talouskehitykselle”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypo-konsernin tammi–kesäkuu 2023

Asuntorahoitukseen erikoistuneen Hypo-konsernin liikevoitto kasvoi ja vakavaraisuus pysyi vahvana Toimitusjohtaja Ari Pauna:”Keskittyminen alhaisen riskitason vakuudelliseen asuntorahoitukseen kaupungistuvassa Suomessa tuottaa edelleen turvaatoimintaympäristön jatkuvista epävarmuuksista huolimatta. Luottokanta kasvoi markkinoita vahvemmin. Korkokate,vakavaraisuus ja maksuvalmius pysyivät vahvoina. Järjestämättömät saamiset ja arvonalentumiset pysyivät edelleenalhaisella tasollaan. Vuosi 2023 on jatkunut odotetulla tavalla. Epävarmoina aikoina erikoistoimijan palvelut ovat kysyttyjä. Asuntorahoitusta haetaan meiltä…

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntomarkkinoiden alakulo taittuu tasapaksuun vaiheeseen vasta syksyn tullen

”Asuntojen hintojen lasku jatkui yllättävän selkeänä yhä heinäkuussa, mutta syksy tuo tullessaan myös toivoa taaperruksen tasaantumisesta. Kuluttajien asunnonostoaikeet jatkoivat laskuaan elokuussakin ja ovat käytännössä alimmillaan sitten 2000-luvun alun. Tilastot kuitenkin kertovat asuntojen hintahuipun ajoittuneen viime vuoden kesäkuulle, jolloin hintojen laskun asettuminen tulee mitä todennäköisimmin näkymään vähemmän voimakkaina miinuslukuina syksyn hintatiedoissa”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen tähdentää.

Lue lisää

Hypon reaktio: Omakotitalojen hinnat laskivat osakeasuntoja enemmän

”Omakotitalojen hinnat ovat laskeneet nyt vuoden ajan, mutta vuoden sisäinen hintalasku pysähtyi huomionarvoisesti huhti–kesäkuussa. Yli yhdeksän prosentin lasku vuoden takaa on kuitenkin voimakkaampi kuin kerros- ja rivitaloasunnoissa toistaiseksi nähty yli seitsemän prosentin notkahdus. Kohonneet korot ja kustannukset ovat lisänneet myynnissä olevien omakotitalojen tarjontaa ja vähentäneet samalla niiden kysyntää”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työmarkkinoiden rakoilu tuo tummia pilviä talouteen

”Työllisyysaste notkahti nyt ensi kertaa sitten koronakriisin, kun työllisten määrä putosi peräti 62 000 hengellä vuoden takaisesta ja työllisyysasteen käyrä kääntyi heinäkuussa selvään laskuun. Työpaikkoja on nyt selvästi vähemmän tarjolla etenkin teollisuuden ja kaupan aloilla. Työllisyyden pudotus selittyy nyt liki yksinomaan miesten työllisyyden heikentymisellä, kun teollisuuden ja rakennusalan vaikeudet ovat kasvaneet”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvailee.

Lue lisää

Talouskasvua nähdään vasta ensi vuonna

Hypon tilannekatsaus taloudesta heinäkuussa – Uusi hallitus aloittaa tilanteessa, jossa ikääntyvä väestö ja kohonneet korot koettelevat julkista taloutta ja osaavia käsiä kaivataan kasvun tekijöiksi. Hypon ennusteen mukaan bkt laskee tänä vuonna -0,5%, josta noustaan ensi vuonna 1,0%:n kasvuun. 

Lue lisää

Hypon reaktio: Asuntomarkkinoiden käänne jo käsillä?

”Tilastot kertovat yhä asuntomarkkinoiden historiallisesta alakulosta, mutta ne kätkevät samalla alleen monenlaisia kehityskulkuja. Tiivistetysti voisi sanoa, että kasvukaupunkien hintoja painavat vielä runsas asuntotarjonta ja sijoittajien säikähdys, kun taas pienempien kaupunkien ja haja-asutusalueiden osalta asuntojen kysyntä on heikkoa asuntotyypistä riippumatta”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kuluttajien luottamus ennallaan – opiskelijat suunnittelevat nyt asunnon ostoa

”Asunnonostoaikeet laskivat läpi alkuvuoden, mutta ovat jo kohentuneet yrittäjien ja opiskelijoiden keskuudessa. Asuntojen hintojen lasku avaa nyt uusia mahdollisuuksia etenkin ensiasunnon ostajille. Nuorten mahdollisuudet ensimmäisen oman kodin ja oman alan työn löytämiselle ovat nyt oikeastaan ennätyksellisen hyvät, mikä näkyy myös parantuneena nuorten kuluttajaluottamuksena ja vahvana uskona oman talouden tulevaisuuteen”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Työllisyys roihuaa nyt talouden polttoaineena, mutta toimiiko uusi hallitus tavoitettaan tukien?

”Työmarkkinoiden vahva veto jatkui toukokuussa, kun työllisyysaste kiipesi yhä ylöspäin. Työllisyysennätyksiä tuskin rikotaan enää vuoden loppupuolella, kun elinkeinoelämän luottamusmittarit kertovat heikommista kasvunäkymistä. Itsepintainen työllisyys ja kuluvan vuoden palkankorotukset mahdollistavat kuitenkin asuntokaupan elpymisen kuluvan vuoden aikana”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää

Hypon reaktio: Kauan kaivattu hintahuojennus on käsillä, mutta tilastoja tulkitessa voi myös mennä halpaan

”Tuoreet tiedot kuluttajahintojen kehityksestä tuovat jo toivoa, mutta taistelu hintakierrettä vastaan on yhä kesken. Kuluttajahintojen nousua hillitsevät nyt etenkin nestemäisten polttoaineiden halpeneminen, mutta myös laskevat asuntojen hinnat, joiden ei oikeastaan kuuluisi olla investointina mukana kuluttajahintaindeksin laskennassa. Asumisen kulut ovat tosiasiassa nousseet enemmän, kuin hintaindeksin asuinkustannuksista voisi päätellä”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Lue lisää