Hypon reaktio: Toipuvilla työmarkkinoilla kaksijakoinen tunnelma

Työllisyys kasvaa määräaikaisten ja osa-aikatyön vauhdittamana. Kuitenkin kohtaanto-ongelma rajoittaa talouskasvua, sillä avoimien työpaikkojen määrä on noussut poikkeuksellisen korkealle, mutta työttömät eivät joko halua tai pysty ottamaan niitä vastaan.

”Tuoreet tilastot kertovat rakentamisen äärimmäisen vahvasta vedosta, kun uusia asuntoaloituksia nähtiin viime vuonna enemmän kuin kertaakaan vuoden 1990 jälkeen. Historiallisesti yli puolet uusista asunnoista valmistui kasvukolmion kärkiin pk-seudulle, Tampereelle ja Turkuun. Näin ei ole käynyt koskaan aiemmin Suomen historiassa. Korona ei kääntänyt kaupungistumista ja asuntojen hinnat kertovat kasvukeskusten imun vain voimistuneen pandemian aikana. Asuntoaloitukset keskittyivät vuonna 2021 voimakkaasti kasvukolmion alueelle, mikä ennakoi kaupunkien kukoistuksen voimistumista palveluiden palatessa kuluvan vuoden aikana”, Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus toteaa.

Tilastokeskus kertoi vuonna 2021 liki 48 000 uuden asunnon rakentamisen alkaneen. Vuoden viimeisellä neljänneksellä aloitettiin vajaan 12 000 uuden asunnon rakentaminen, mikä on yli 6% enemmän kuin vastaavana aikana edellisenä vuotena. Samalla Tilastokeskus julkisti tammikuun 2022 työllisyystilastot. Kausitasoitetusti työttömyysaste laski 7,0 prosenttiin ja työllisyysaste nousi 73,5 prosenttiin.

”Työllisyysaste nousi vuoden alussa korkeimmalle tasolleen sitten 1990-luvun alun, mikä kertoo talouden vahvasta vedosta ja nopeasta noususta koronahuolista huolimatta. Näkymä on kuitenkin kahtalainen: työllisyyden nousu selittyy vahvasti määräaikaisten työsuhteiden ja osa-aikatyön kasvulla, mikä kertoo työnantajien kokemasta epävarmuudesta pitkittyneen koronakriisin keskellä. Huolestuttavaa on myös pitkäaikaistyöttömyyden korkea taso, sillä ennen koronaa Suomessa oli noin 62 000 yli vuoden työttömänä ollutta, kun lukema on nyt peräti 106 000 henkilöä. Samalla avoimien työpaikkojen määrä on noussut poikkeuksellisen korkealle, mutta työttömät eivät joko halua tai pysty ottamaan näitä vastaan. Kohtaanto-ongelma rajoittaa talouden kasvuvauhtia jo tänä vuonna”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen pelkää.