Hypon reaktio: Hintakuume kohoaa yhä ja lääkkeeksi kelpaa vain taantuma

”Inflaatio kiihtyi yhä marraskuussa ja on nyt korkeimmillaan sitten marraskuun 1983 eli peräti 39 vuoteen. Kuluttajia kurittavat etenkin sähkön hinnan nousu peräti 66 prosentilla ja asuntolainojen keskikoron nousu yli 96 prosentilla. Vuokrat kuitenkin nousivat yleiseen kustannusten kohoamiseen verrattuna hyvin maltillisesti vain prosentilla, mikä tarkoittaa itse asiassa vuokra-asumisen muuttumista edullisemmaksi”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kuvaa.

Vaikutus on suurin, jos saa samalla vielä elinkustannusindeksiin sidottua asumistukea tai muuta indeksisidonnaista etuutta, jonka määrä kasvaa vuokraa enemmän.

Tilastokeskuksen mukaan kuluttajahinnat kohosivat marraskuussa 9,1 prosenttia, kun lokakuussa hinnat nousivat 8,3 prosentilla. Asuinkustannukset nousivat 12,9 prosenttia, mikä selittyy etenkin lämmitys- ja korkokustannusten nousulla. Asumismenot ovat kuluttajahintaindeksin suurin yksittäinen alaerä, ja ne muodostavat noin neljäsosan kokonaisindeksistä. Ennakkotieto euroalueen inflaatiosta ylsi marraskuussa 10 prosenttiin, kun lokakuussa oltiin 10,6 prosentissa.

”Sekä Yhdysvaltain että Euroopan keskuspankit kokoustavat tällä viikolla ja inflaatio pakottaa molemmat korottamaan yhä ohjauskorkojaan lääkkeenä sitkeään hintakuumeeseen, vaikka USA:n inflaatio taittuikin marraskuussa loivaan laskuun. Energian ja elintarvikkeiden hintamuutoksista puhdistettu pohjainflaatio jatkoi Suomessa kipuamistaan 5,3 prosenttiin ja sen nousun voidaan odottaa jatkuvan vielä sen jälkeenkin, kun varsinaiset inflaatioluvut saadaan taittumaan. Pohjainflaation korkea taso kertoo hintojen nousun johtuvan osaltaan kasvaneesta kokonaiskysynnästä ja ennätyksellisen kireistä työmarkkinoista. Katseet kohdistuvat nyt Euroopan keskuspankin tulevan torstain kokoukseen”, Hypon ekonomisti Juho Keskinen kertoo.