Hypon reaktio: Omakotitalojen kauppa käy – työmarkkinoilla ensimerkit käänteestä
”Omakotitalojen kauppa on kohentunut kahden vuoden ajan, mutta koronaa edeltäneestä kauppavauhdista ollaan yhä reilut kahdeksan prosenttia jäljessä. Vuosien 2015–2019 keskimääräisestä tasosta uupuu enää noin kaksi prosenttia. Kun heinä–syyskuussa 2025 hintojen laskua nähtiin koko maassa ja varovaisen nousuvaiheen jälkeen myös pääkaupunkiseudun kiinteistöissä, eivät hinnat enää laskeneet vuoden lopussa”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen kuvailee.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan leikkasi omakotitalojen hintoja kaikkein voimakkaimmin Itä-Suomessa, jossa hinnat hiipuivat hyökkäyksen käynnistyttyä noin neljänneksellä vuoden aikana.
”Laskeneet korot sekä aloilleen asettuneet lämmitys- ja vesimaksut helpottavat erityisesti asuntovelallisten omakotiasujien taloutta. Taloussuhdanteen ja ostovoiman vahvistuminen ei silti riitä pidemmällä aikavälillä nostamaan omakotitalojen hintoja muuttotappiosta kärsivillä, pientalovaltaisilla alueilla, joissa lapsiperheiden määrä vähenee jatkossakin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Tilastokeskuksen mukaan vanhojen omakotitalojen hinnat laskivat loka–joulukuussa 6,3 prosenttia edellisvuodesta. Omakotitalojen kauppa kasvoi koko maassa 4,6 prosentilla vuodentakaisesta. Hinnat laskivat vuonna 2025 yhteensä 6,1 prosenttia, kun kauppa kasvoi 6,6 prosentilla.
Tilastokeskus julkaisi samalla tuoreita työmarkkinatietoja. Kausitasoitettu työllisyysasteen trendi oli tammikuussa 75,7 prosenttia ja työttömyys 10,3 prosenttia, kun joulukuussa oltiin 75,8 prosentin työllisyys- ja 10,4 prosentin työttömyysasteessa.
”Tammikuun työttömyysaste laski edelliskuusta ensi kertaa kahteen vuoteen, mikä kohottaa viimein odotuksia työmarkkinoiden käänteestä. Työmarkkinaluvut kertovat silti yhä kahtalaista tarinaa. Työttömyysaste tarkentui uusissa tiedoissa alaspäin, mutta on yhä 1990-luvun lopun lukemissa, työttömyysjaksot ovat pidentyneet ja työpaikkoja on vielä verraten vähän tarjolla. Samaan aikaan työllisten määrä on pysynyt historiaan nähden korkeana ja tehdyt työtunnit kääntyivät jo varovaiseen kasvuun viime vuoden lopulla. Työikäinen väestö ja työvoiman tarjonta ovat kasvaneet voimakkaasti erityisesti maahanmuuton seurauksena, ja työtä myös haetaan aiempaa vilkkaammin. Aktiivinen työnhaku nostaa työttömyysastetta ilman, että kyse olisi yksiselitteisesti työmarkkinoiden heikkenemisestä, jolloin pelkän työttömyysasteen seuraaminen voi antaa tarpeettomankin synkän kuvan kokonaistilanteesta”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
