Hypon reaktio: Työttömyys kohoaa, työllisyys kestää jo – työmarkkinoilla kaksijakoinen kuva
”Työmarkkinoiden tukalat tunnelmat heijastuvat talouteen yhä kytevänä varovaisuutena myös niiden kotitalouksien keskuudessa, joilla työpaikka on säilynyt. Työttömyysaste on kohonnut vuosituhannen huippulukemiin eli korkeimmilleen sitten 1990-luvun lopun. Samalla työllisyysasteen lasku näyttää pysähtyneen, ja lukema on nyt koronakriisiä edeltävällä tasolla. Työmarkkinoiden tilaa voikin kuvata kaksijakoiseksi”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen toteaa.
Tilastokeskus julkaisi tuoreita työmarkkinatietoja. Työttömyys on kivunnut korkeaksi, mutta työllisten määrä on pitänyt pintansa pidemmän aikavälin historiavertailussa. Kausitasoitettu työllisyysasteen trendi oli marraskuussa 76,1 prosenttia ja työttömyys 10,6 prosenttia, kun lokakuussa oltiin niin ikään 76,1 prosentin työllisyys-, mutta 10,4 prosentin työttömyysasteessa.
”Työmarkkinamittareissa korostuu nyt työvoiman tarjonnan kasvu samaan aikaan, kun työn kysyntää kuvaava avoimien työpaikkojen määrä on laskenut jo yli kolme vuotta. Kun avoimien työpaikkojen määrä kääntyi laskuun reilu kolme vuotta sitten, alkoi työikäisen väestön määrä kasvaa samalla hetkellä ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen.
Työperäisen maahanmuuton voimistuminen kasvattaa nyt työvoimaa. Tämä näkyy työttömyysasteen nousuna, mutta painaa työllisyysastetta selvästi rajallisemmin. Synkistä otsikoista huolimatta työmarkkinat ovatkin mainettaan paremmat, sillä suhdanteen kohentuessa talouskasvun tekijöitä, eli työikäistä väestöä, on nyt maassamme eniten liki kuuteen vuoteen.
Yritysten luottamus on kohentunut rakennusalaa lukuun ottamatta jo kelvollisesti, minkä vuoksi myös työmarkkinoilta on perusteltua odottaa asteittain rohkaisevampia lukuja ensi vuoden aikana”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
