Nuoret joutuvat koronalaskun maksajiksi

Hypon Talouskatsaus 2/2021 klikkaa tästä –> (tai kopioi linkki: https://www.hypo.fi/wp-content/uploads/2021/07/Hypon-Talouskatsaus-02_2021.pdf)

Nuoret jäävät koronakriisin maksajiksi, arvioi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus uudessa talouskatsauksessa. Nuorison loppulasku kasvaa sekä taloudellisesti että henkisesti, sillä nuorilta on viety tärkeät kokemukset etäopinnoilla ja sulkutoimilla – lisäksi ensimmäinen työpaikka on pitänyt ovensa kiinni.

Suomen menestystekijäksi kriisin aikana on usein nostettu nopea siirtyminen etätöihin. Tämänkin kolikon puolet ovat erilaiset, sillä eliitin etätyöt eivät lämmitä lomautettuja tai loitonneita nuoria. Suomi tekee EU-maista eniten etätöitä, mutta meilläkin kotitoimisto koskee vain neljäsosaa työllisistä. Viime vuonna 60 prosenttia työntekijöistä ei tehnyt lainkaan töitä kotitoimistossa.

Monet toimialat kehittyvät tänä vuonna niin vahvasti, että Hypo ennustaa kuluvan vuoden talouskasvuksi 3,2 prosenttia eli pitää tammikuussa julkistun ennusteensa täsmälleen ennallaan, vaikka alkuvuonna sitä pidettiin vielä kovin optimistisena. Vuodelle 2022 Hypo ennustaa 3,0 prosentin kasvua.