Hypon reaktio: Sijoittajien nippukaupat painavat asuntojen hintaindeksejä

”Asuntojen hinnat laskevat vielä alkuvuonna kauppa-aktiviteetin kasvusta huolimatta. Myyjien ja ostajien yhteinen hintanäkemys löytyy yhä paremmin, mutta hintaindeksejä painavat jatkossa mediahuomiotakin saaneet työeläkeyhtiöiden asuntomyynnit institutionaalisille sijoittajille. Paljousalennukset heijastuvat suurimpien kasvukeskusten hintaindekseihin, vaikkei sijoittajien väliset kaupat todellisuudessa vaikuttaisikaan tavan asunnonostajan kohtaamiin markkinahintoihin. Sijoittajakysynnän koheneminen kertoo myös kansainvälisestä luottamuksesta Suomen asuntomarkkinoihin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.

Tilastokeskus kertoi asuntojen hintojen laskeneen tammikuussa vuoden takaisesta. Verrattuna viime vuoteen hinnat laskivat pk-seudulla 3,3 prosenttia, kun koko maassa hinnat laskivat 2,8 prosentilla. Tilastokeskus kertoi myös kiinteistönvälittäjien kautta tehtyjen asuntokauppojen laskeneen noin 5 prosentilla vuoden takaisesta.

Tilastokeskuksen julkaisema kuluttajien luottamusmittari laski helmikuussa saldolukuun -10,5, kun saldoluku oli tammikuussa -8,7. Elinkeinoelämän keskusliitto julkisti samalla yritysten luottamusmittarit.

”Asunnonostoaikeita oli sekä tammikuussa että viime vuoden aikana keskimäärin 11,2 prosentilla kuluttajista. Pk-seudulla ostoaikeita seuraavalle vuodelle oli viime vuoden aikana keskimäärin yli 13 prosentilla, kun vastaava osuus jäi alimmilleen Itä-Suomessa, vajaaseen 9 prosenttiin. Kuluttajien aprikoidessa yhä Suomen talouden ja työmarkkinoiden suuntaa, on palvelualojen luottamus jo kohentunut lähelle pitkän ajan keskiarvon mukaista tasoaan, ja teollisuudessa sekä vähittäiskaupassa sen yläpuolelle. Kun elinkeinoelämän mittarit kohottavat jo odotuksia suhdannekäänteestä, vaativat kuluttajat vielä selvempiä merkkejä kasvun käynnistymisestä”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen näkee.