Pitkä sunnuntai saapui Suomen talouteen

Hypon Talouskatsaus 2/2020, lue koko katsaus tästä linkistä >

Suomen talouskasvu syöksyi keväällä historiansa syvimpään sukellukseen, kun korona hiljensi työpaikat ja sulki palvelut. Taloudelle aika oli kuin viipyilevä sunnuntai, sillä ihmiset kuluttivat lähinnä vähittäiskaupoissa ja nettipalveluissa. Aikaa vietettiin kotioloissa ja jäteasemille kertyi jopa jonoja, kun ihmiset remontoivat sekä tyhjensivät varastojaan. Päivät kuluivat perheen parissa ja lenkkimaastoissa, mutta työpaikat tyhjentyivät.

Kivikon jäteaseman portille Helsingissä kertyi keväällä jopa jonoja, kun ihmisillä oli aikaa tyhjentää varastojaan.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus kirjoittaa katsauksessa, että kevään monista vaikutuksista yksi yllättävimpiä on se, että korona on tehnyt monista tahattomasti ja vahingossa sekä vauraamman että terveemmän. Rahaa ei ole kulunut, koska esimerkiksi teatteriin tai ravintoloihin ei voinut mennä. Samaan aikaan työpaikkansa säilyttäneillä tulot pysyivät ja samoin eläkkeet ovat ennallaan.

”Ennustamme tälle vuodelle bkt:hen seitsemän prosentin laskua ja ensi vuodelle neljän prosentin kasvua. Uhat liittyvät luonnollisesti koronan kehittymiseen. Laajat lomautukset voivat vaihtua massatyöttömyydeksi pienestäkin iskusta. Pitkäaikaisempi varjo näkyy tulevassa tuottavuudessa, koska korona-aikana ei ole investoitu, etätyöt vähentävät innovointia ja pelot rajoittavat ainakin matkailua ja suurtapahtumia. Vientiteollisuudelle syksy näyttää hyvin heikolta”, Brotherus sanoo.