Taloyhtiöiden ahdingossa rahoittajankin on toimittava – uutuuksina Suomen ensimmäinen taloyhtiöille tarkoitettu lainatakaus ja lainalaskuri

00:15

Laaja putkiremontti edessä, mutta vakuudet eivät riitä riittävän suureen lainaan. Liian tuttua arkipäivää monessa taloyhtiössä, kun pakolliset korjaukset kaatuvat päälle. Taloyhtiöt suunnittelevat käyttävänsä tänä vuonna yli 2,5 miljardia euroa remontointiin, mutta monet ovat heränneet karuun korjaustodellisuuteen, kun vaatimukset ja rahoitus ovat pahasti epäsuhteessa.

Taloyhtiöille on nyt tarjolla uudenlaista apua. Hypo on tuonut yhdessä Vakuutusosakeyhtiö Garantian kanssa asuntolainamarkkinoille ensimmäisen taloyhtiöille tarkoitetun takaustuotteen. Uudella As Oy Hypoteekkitakauksella kasvukeskusalueiden taloudellisesti hyvässä kunnossa olevat, mutta korjausvelasta kärsivät taloyhtiöt voivat saada arvokkaita lisävakuuksia pakollisten perusremonttien rahoittamiseksi. As Oy Hypoteekkitakauksen avulla taloyhtiö voi kasvattaa korjausbudjettiaan jopa 30 prosenttia.

As Oy Hypoteekkitakauksen kaltaiset uudet avaukset ovat tärkeitä, sillä taloyhtiöt velkaantuvat vauhdilla. Kotitalouksien taloyhtiövelat nousivat vuoden 2017 aikana noin 19 miljardiin euroon – vuodessa kasvua on tullut yli 13 prosenttia. Velkaantumisen vauhti kiihtyy edelleen, ja kotitalouksien taloyhtiövelkojen ennakoidaankin kiipeävän tämän vuoden aikana yli 21 miljardin euron.

Taloyhtiön lainamahdollisuuksia leikkaavat niin korkealle nousevat vastiketasot kuin vakuuksien riittävyys. Pankit törmäävät yhä useammin taloyhtiöihin, joiden korjaussuunnitelma ei ole rahoituskelpoinen. Taloyhtiö, jolla ei ole mahdollisuuksia toteuttaa haluamiaan – tai edes välttämättömiä – korjaushankkeita, seilaa taloudellisesti todella vaarallisilla vesillä.

Rahoituskatveen synnyttämät karikot uhkaavat erityisesti kasvukeskusten reuna-alueiden, taajamien ja kyläkeskusten korjausvelasta kärsiviä taloyhtiöitä. Uusi As Oy Hypoteekkitakaus onkin erinomainen lisä remonttihaasteissa painivan taajamataloyhtiön rahoituspakkiin.

Yksi uusi tuote ei kuitenkaan ratkaise taloyhtiöiden kaikkia rahoitushaasteita. Taloyhtiön korjaustarpeen rahoittaminen tulisikin aloittaa aina vahvalla taloudellisella suunnittelulla:

  • Taloyhtiön hallitukselle annetaan mahdollisuus keskittyä taloyhtiön talouden johtamiseen esimerkiksi perustamalla erikseen asukasmukavuutta miettivä asukastoimikunta.
  • Taloyhtiölle laaditaan lakisääteisen 5 vuoden korjaustarveselvityksen lisäksi karkean tason pitkän aikavälin korjaussuunnitelma – mielellään 15 vuoteen saakka.
  • Taloyhtiön pitkän aikavälin korjaussuunnitelmalle kuvataan realistinen rahoitussuunnitelma esimerkiksi Hypon Taloyhtiön lainalaskurilla.

On hyvä huomata, että nämä askeleet ovat hyödyllisiä myös aurinkoisesta säästä nauttiville taloyhtiöille, sillä ajatuksella laadittu rahoitussuunnitelma auttaa ennakoimaan tulevia rahoitusvastikkeita ja isännöitsijäntodistuksen liitteenä oleva rahoitussuunnitelma kertoo potentiaalisille asukkaille, että yhtiöllä on talous napakasti hanskassa.

Tämän kevään Putkiremonttibarometri kertoo karua kuvaa suunnitelmista, sillä sen mukaan taloyhtiöistä vain puolet ennakoi tulevia remontteja. Käytännössä se näkyy myös siinä, kuinka varaudutaan taloudellisesti korjauksiin

Jos korjaussuunnitelman rahoittaminen näyttää rahoitussuunnitelman valossa epävarmalta, kannattaa yhtiön simuloida Hypon Taloyhtiön lainalaskurilla useampia korjaus- ja lainavaihtoehtoja mm. korjausten järjestystä, kokoluokkaa, ajoitusta ja laina-aikoja muokkaamalla. Taloyhtiön korjaussuunnitelma voidaankin usein saada toteuttamiskelpoiseksi yksinkertaisesti vain suunnittelemalla remontit ja rahoitus fiksusti uudelleen.

As Oy Hypoteekkitakaus ja Hypon Taloyhtiön lainalaskuri ovat taloyhtiöiden kaipaamia uusia työkaluja, joiden avulla eri tilanteessa olevat yhtiöt voivat suunnitella tulevaisuuttaan myrskyn sijasta rauhallisin mielin.

Kirjoittaja on Hypon pankinjohtaja

Kommentoi

 

Tilaa Asuntoneuvola-blogi sähköpostiisi!