Hypolle palkinto tarkimmasta talousennusteesta

Hypo on palkittu vuoden 2019 tarkimpana talousennustajana. Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu asetti talousennustajat järjestykseen nyt jo 23. kertaa. Perinteinen taloustutkijoiden kesäseminaari Jyväskylässä peruttiin koronakriisin vuoksi, mutta palkinnon jakamisen perinne jatkuu.

Hypon ennusteista vastaava pääekonomisti Juhana Brotherus ottaa kunniamaininnan iloisena vastaan:

”Erityisen tyytyväinen olen siihen, että viime vuoden talouden kasvuennusteemme osui pilkulleen kohdalleen.”

”Tässä ennustekilpailussa tärkeää on tasaisuus. Hypolla oli eniten ykkössijoja ja keskimäärin tarkin ennuste vaihtotaseessa ja yksityisessä kulutuksessa. Hypo voittikin reippaalla piste-erolla”, professori Kari Heimonen kilpailun järjestäjistä kertoo.

Jos viime vuoden kasvuluku osuikin desimaalilleen oikeaan, koronakriisi on osoittanut, kuinka talousennusteiden tekeminen on vaikeaa muuttuvassa tilanteessa. Tautiepidemian puhkeaminen maaliskuun puolivälissä muutti kaikki alkuvuodesta tehdyt arviot.

”Tammikuussa tekemämme Hypon ennuste tälle vuodelle oli julkaisupäivänä kaikkein pessimistisin, mutta sekin vanheni käsiin maaliskuussa, sillä jo silloin nähtiin, että pakkaselle mennään. Taloudelle ja yhteiskunnalle koronaepidemia on karmea paikka, mutta samaan aikaan se on osoittanut, kuinka ekonomistien laskelmille ja ennustuksille on kovasti kysyntää”, Juhana Brotherus huomauttaa.

Professori Kari Heimonen ja tohtorikoulutettava Samu Kärkkäinen tarkastelivat kilpailussa ennusteiden osumatarkkuutta vuoden 2019 talouskehityksestä. Mukana oli yksitoista ennustelaitosta ja pankkia: Elinkeinoelämän tutkimuslaitos, Palkansaajien tutkimuslaitos, Pellervon taloustutkimus, Valtiovarainministeriö, Suomen Pankki, OP Ryhmä, Nordea, Danske Bank, Handelsbanken sekä Hypo ja S-pankki.

Ennustetarkkuus arvioitiin erikseen mm. talouskasvusta, työttömyydestä, inflaatiosta, vaihtotaseesta, investoinneista ja kulutuksesta. Yhteensä arvioitavia muuttujia oli yhdeksän kaikkiaan kolmelta eri ennusteajankohdalta eli vuoden 2018 keväältä ja syksyltä sekä vuoden 2019 keväältä.

Laajemmin kilpailusta ja arvioista Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tiedotteessa tästä linkistä >.