Parempaan asumiseen. Turvallisesti.
Mitä asuntomarkkinoilla tapahtuu? Tutustu ajankohtaisiin katsauksiimme tai lue Asuntoneuvola-blogia
Asuminen
Ajankohtaista tietoa asumisesta
”Asuntojen hinnat laskevat vielä alkuvuonna kauppa-aktiviteetin kasvusta huolimatta. Myyjien ja ostajien yhteinen hintanäkemys löytyy yhä paremmin, mutta hintaindeksejä painavat jatkossa mediahuomiotakin saaneet työeläkeyhtiöiden asuntomyynnit institutionaalisille sijoittajille. Paljousalennukset heijastuvat suurimpien kasvukeskusten hintaindekseihin, vaikkei sijoittajien väliset kaupat todellisuudessa vaikuttaisikaan tavan asunnonostajan kohtaamiin markkinahintoihin. Sijoittajakysynnän koheneminen kertoo myös kansainvälisestä luottamuksesta Suomen asuntomarkkinoihin”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen arvioi.
Hypon asuntomarkkinakatsaus – Asuntojen hinnat ovat laskeneet yhtäjaksoisesti jo 3,5 vuoden ajan eli yhtä pitkään kuin 1990-luvun laman pahimpaan aikaan. Hintakäänne näyttää yhä siirtyvän vuoden loppupuolelle eli tälle vuodelle Hypo ennustaa yleisesti pientä laskua. ”Keskihinnat laskevat vielä alkuvuonna. Alkuvuosi oli odotuksia heikompi asuntokaupalle, mutta ostajien ja myyjien hintanäkemykset ovat lähentyneet”, Hypon pääekonomisti Juho Keskinen sanoo.
